Terve, sinä tiedon etsijä!

Olet samoillut internetin äärettömiä erämaita etsien tiedon kultaa. Sinulla on kysymyksiä purentavaivasta, vihlovasta hampaasta, tai sitten sinua vaivaa hampaiden narskuttelu öisin. Minun blogini on kuin heikko virvatuli jäätyneellä tundralla – se ei ole bittiavaruuden kirkkaimpia soihtuja. Olit etsinyt hakemaasi jo kauan, ehkä olit jo menettänyt uskosi mitään löytäväsi, mutta kuitenkin vielä heikko toivo kajasti tietokoneen näytöllä… Kuukkeli kuulosteli hakusanojasi, keikutteli pyrstöään, hypähti kuusen oksalle ja neuvoi ehkä neljännellä hakutulossivullaan sinua:

– ”Mene pois tiedon valtaväyliltä. Hae blogbites.net… Iske hakkusi ja lapiosi blogbites.net -kultasuoneen. Sieltä löydät ennen kuulumattomia salaisuuksia koskien purentaelimen toimintaa…”

Tämänkertainen blogini ei vielä kerro, kuinka bruxismi, hampaiden narskuttelu parannetaan, mutta ehkäpä ensi vuonna omistan sille artikkelin. Menneen vuoden artikkeleissa olen selostanut, kuinka saadaan purentalihakset rentoutumaan, leukanivelen napsuminen paranemaan, hampaiden vihlominen loppumaan. Kannattaa uskoa Kuukkelia. Monesti tietäjälintu Kuukkelin kanssa käy myös niin, että kun yhtä etsii, toisen löytää. Tämä artikkeli on tarkoitettu vuoden viimeiseksi, loppukevennykseksi blogbites.net -blogin ensimmäiselle vuodelle. Tervetuloa jatkossakin viihdyttävien, mutta tiukan tieteellisten artikkelieni pariin. Kiitän lukijoitani mielenkiinnosta ja tarjoan tällä kertaa junamatkaa mielikuvitusmaailmaan.

Tämänkertainen artikkelini on uudelleenjulkaisu. Turun hammaslääketieteen kandidaattiseuran Puukiila -lehti julkaisi seuraavan tarinan 80-luvun alkupuolella. Tuohon aikaan purentafysiologia ei vielä ollut päällimmäinen intohimoni kohde. Sen sijaan hampaiden poistot – ja poistojen harjoittelumahdollisuuden vähäisyys askarrutti mieltäni. Tietysti kaikki mikä mieltäni askarrutti, piti saada paperille helposti luettavaan muotoon ja miellyttämään lukijaa. Seuraavan tarinan myötä toivotan lukijoilleni rauhaisaa loppuvuotta.

Tervetuloa pohjoisiin erämaihin. Pehmeät oljet härkävaunun lattialla kutsuvat, juna jo viheltää, talvinen seikkailu alkaa…

 

Hommissa Holodnoissa

Akademogradin hammaslääketieteen laitoksen kirurgian poliklinikalla olivat asiat huonossa jamassa. Laitoksen johtaja mittaili huolestuneena työhuoneensa lattiaa. Kuinka hammaslääketieteen opiskelijakandidaatit voisivat koskaan oppia ekstraktioita, eli poistamaan hampaita, kun heille ei riitä potilaita? Olisi lyhytnäköistä päästää kandidaatteja työelämään ilman riittävää poistokokemusta. Mikä nyt neuvoksi?

Syksyinen tuulenviima keräsi vauhtia Akademogradin leveiltä bulevardeilta ja tuiversi pyörremyrskynä jo lakaistut vaahteranlehtikasat vasten professorin työhuoneen ikkunaa. ”Ahaa” professori äkkiä oivalsi. ”Soitanpa ystävälleni Posionmaan Pietarille, häneltä ehkä löytyy vastaus ongelmiimme.”

Mitähän laitoksen johtaja oli keksinyt?

Meille kandidaateille asia selvisi muutaman viikon kuluttua. Ilmoitustaululle tuli lista, johon sai merkitä nimensä. Siinä luki:

”Kirurgian osasto, kliininen palvelu. Työkurssille on varattava henkilökohtaiset tarpeet sekä hammasharja ja makuupussi. Kurssin kesto on kolme viikkoa, jonka aikana perehdytään hampaanpoistoon, olosuhteiden pakosta, Posionmaan kuvernementin eri terveyskeskuksissa”

Me kandidaatit olimme tietysti hieman yllättyneitä, mutta ymmärsimme kyllä, että Akademogradista ei poistopisteitä tulisi herumaan, ja että ainut keino saada oppia oli siirtyminen vihreämmille laitumille. Olimme kuulleet huhuja, että joissakin Posionmaan kuvernementtien terveyskeskuksissa ei paljon muuta työtä hammaslääkäreille ollutkaan kuin hampaanpoistot aamusta iltaan. Sitä paitsi, ainakin minulle, siirtyminen kolmeksi viikoksi pois Akademogradin urbaaneista ympyröistä pohjoisten metsien raikkauteen tekisi hyvää kiusatulle maksalleni. Kirjoitin siis empimättä nimeni listaan.

__ __ __

 

Pari viikkoa myöhemmin olimme kokoontuneet keskusrautatieasemalle nyytteinemme. Talvi oli tulossa lenseään opiskelukaupunkiimmekin ja me hytisimme vilusta laitoksen johtajan pitäessä meille asemalaiturilla läksiäispuhetta. Professori kehotti meitä käyttämään palvelusaikamme mahdollisimman hyödyllisesti ja terveellisesti – minua alkoi melkein hävettää, että olin tullut sulloneeksi henkilökohtaisten tavaroitteni joukkoon pari, kolme votkapulloa.

Juna vihelsi ja me, odontologian pioneerit hyppäsimme malttamattomina härkävaunuihin, joissa tulisimme matkustamaan mantereen poikki. Tunsin pian huojennusta, kun huomasin, että myös monet muut opiskelutoverini olivat ottaneet väkijuomia matkaevääksi. Juna kolkutteli rytmikkäästi eteenpäin ja iloiset kandidaatit kajauttivat välillä reippaan laulun, välillä joku kertoi kaskun, jolle naurettiin remakasti. Kamiina tuhisi kodikkaasti härkävaunun nurkassa ja sen päällä porisi vanha, mustunut kahvipannu, täynnänsä totivettä.

Matka oli pitkä, mutta se sujui rattoisasti. Seuraavana aamuna saimme aamiaista Bogrovian asemaravintolasta laitoksemme johtajan kirjoittamalla määräyksellä. Reino ja Ville ottivat oluet jo aamutuimaan, aika velikultia. Tarinoitsimme kaminan ympärillä junan jyskytellessä halki äärettömien tasankojen. Välillä urheilimme siirtymällä vauhdissa vaunuliittimiä pitkin tyttöjen vaunuun, he ihailivat rohkeuttamme. Tytöt paistoivat kaminan kannella mainioita lettuja, me pojat pilkoimme tytöille polttopuita. Illansuussa aloimme jo vilkuilla ulos. Posionmaan jylhät erämaat ja salskeat kuusimetsät avautuivat vuoristoiselta radalta mahtavina panoraamoina.

Varhain seuraavana aamuna heräsimme junan pysähtyessä nytkähtäen.

”Nordburg, pääteasema!”, kiljui konduktööri. Kömmimme ylös makuupusseistamme tukka koppurassa, ilta oli ollut tosi riehakas. Vaunumme ovi vedettiin auki ja oviaukkoon ilmestyivät pyöreät, hymyilevät miehen kasvot.

”Tervetuloa Posionmaahan. Minä olen kuvernementin ylihammaslääkäri, sanovat minua Posionmaan Pietariksi” sanoi nauravasilmäinen ukkeli. ”Pitäkäähän hoppua, pääsette tästä kuorma-autoilla terveyskeskuksiinne”.

Meidät jaettiin kolmeen ryhmään, jotka lähdimme, kukin omille tahoilleen armeijan vihreissä kuorma-autoissa. Pakkasta tuntui olevan aika mojovasti ja saimme automatkan aikana kaivella villapuseroita repuistamme. Meidän automme ajoi viidentoista penikulman päässä sijaitsevaan Holodnoin seudun terveyskeskukseen.

Holodnoin seudun terveyskeskus vastasi yli 200 000 asukkaan hammashuollosta. Väestö koostui enimmäkseen kalastajista, metsästäjistä ja nomadeista. Paikallisiin tapoihin ei kuulunut tulla hammaslääkäriin ennen kuin tuskat kävivät sietämättömiksi, varsinkin nomadit pitivät hammaslääkärissä käyntiä nöyryytyksenä. Ymmärtää siis hyvin, että Holodnoi oli oikea ekstraktioiden eldorado.

Majoituimme lautaparakkeihin. Vastaava hammaslääkäri tarjosi meille tulopäivän iltana kotonaan muhkean poronkäristysillallisen. Joimme runsaasti olutta, tosin Posionmaan kuvernementin hallitus on rajoituksin kieltänyt täysvahvan oluen myynnin. Eipä silti, hauskaa meillä oli. Tutustuimme paikallisiin asukkaisiin vieraillessamme illallisen päälle kylän ainoassa kievarissa ja kutsuimme heitä jatkamaan juhlia lautaparakkiimme. Villen hanuri soi aina varhaisille aamutunneille saakka. Välillä käytiin tuulettumassa parakin portailla. Pohjoisten, talvisten metsien pitkä ja sininen yö teki minuun voimakkaan vaikutuksen.

Seuraavana aamuna meidät herätetiin hellävaroen silliaamiaiselle. Pian sen jälkeen saimmekin jo ottaa vastaan potilaita. Iltapäivään mennessä olin saanut jo kaksitoista pistettä kokoon. Pitkiä, nautinnollisia väsytystaisteluja käyrien ja vastahakoisten kulmureiden kanssa, nyppäyksenomaisia alaetuhampaita ja yläviisaudenhampaita – tunsin todella nauttivani.

Päivät alkoivat sujua työn merkeissä vauhdikkaasti. Meille kullekin kandidaatille jaettiin aamulla päivän tehtävälista. Tavallisesti viitisentoista ekstraktiota. Lounaan söimme terveyskeskuksen ruokalassa, illallisen saimme ottaa mukaamme pakattuna valmiiksi. Tutustuimme paikallisiin erikoisherkkuihin, kuten hylkeenmuniin ja riekkokeittoon. Oli aivan tavallista, että ruokalassa tarjottiin lounaaksi runsas annos hyvää, punaista lohta. Akademogradissa tuollaiset herkut olisivat maksaneet omaisuuksia, mutta Holodnoissa, minulle kerrottiin, työehtosopimuksissa nimenomaan sanotaan, että lohta saa tarjota työntekijöille korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Niin tavallista on lohen syönti pohjoisessa.

Iltaisin saavuimme parakeille tavallisesti kuuden, seitsemän aikaan. Mikään televisiokanava ei näkynyt Holodnoissa, mikä oikeastaan oli meidän kannalta hyvä, näin meidän oli pakko keksiä itse ohjelmaa iltojemme iloksi.

Kuka kirjoitti kirjeitä kotiin, taikka mielitietylleen. Toiset taas pelasivat raminaa tai koiraa. Voitimme terveyskeskuksen kantahenkilökunnan hiihtoviestissä lähinnä Reinon loisteliaan ankkuriosuuden turvin. Kyläläiset suhtautuivat meihin ystävällisesti ja välittömästi. Alkoholiliikkeen omistaja tuli itse avaamaan meille ulko-oven lähtiessämme hänen kaupastaan raskaine kantamuksinemme. Mirjami kerkesi iltapuhteinaan kutoa Holodnoin kotitalouskeskuksessa itselleen värikkään raanun. Reinon ja kylänvanhimman kauniin tyttären välille virisi jopa pieni romanssi.

Mutta kolme viikkoa kului nopeasti ja eräänä iltana huomasimme suruksemme viettävämme viimeistä iltaamme Holodnoissa. Aatokset palasivat pitkästä aikaa arkisiin opiskeluhuoliin. Joku yritti keventää tunnelmaa: ”Mahtavaa päästä täältä korvesta takaisin sivistyksen pariin”, mutta huomasi pian itsekin, kuinka typerästi se oli sanottu. Ville soitti surumielisesti hanuria ja me siemailimme höyryävää teetämme vaitonaisina. Holodnoin seudun mahtava luonto oli ikään kuin jäähyväisiksi hiljentynyt tyyneksi pakkaseksi ja majesteetillinen täysikuu loi hohtoaan sinisille hangille.

Lopulta joku meistä kristallisoi harhailevat, murheelliset ajatuksemme sanoiksi: ”Kunpa ihminen voisi elää näin, opiskella näin, ilman stressejä, nauttia elämästä, ja myös opiskelusta, kunpa tällainen olisi mahdollista myös Akademogradissa.”

Voisiko sen selvemmin sanoa?

Within any system, the forces of opposition cause strain and tug-of-war. For the common good, a settlement must be negotiated between the parties of opposing forces. A fundamental law of conduct is required so that the discords between different parties can be settled in an economic and civilized manner. Sometimes, lengthy skirmishes between parties with opposing goals can’t be avoided. Leadership by a diligent outsider, a presidential entity skillful in politics, can help to maintain the unity of system.

The blogbites.net is a blog about bites, and I’m talking about mastication, of course.

Performing an equilibration of an unbalanced bite with repeated Tscan-measurements is a sort of political science of sensory organs of occlusion. I fancy, the occlusion system is analogous to a kind of a house of parliament with a two party political system. There can be up to 32 members of parliament and each of these represent their own district of sensory organs. The sensors of the teeth involved send votes to the polling station, the ganglions and nuclei of the trigeminal nerve. As of yet, we only know that the afferents from a molar tooth periodontal ligament propagates directly, without synapsing, to the trigeminal motor ganglion. Maybe, the afferent pathways of the anterior teeth take a different route. However, what I see in a Tscan movie, I interpret, there are two different kinds of political interest-groups of teeth. The occlusal forces act as the votes do in a parliament sitting.  The House of Parliament of Occlusion reacts very rapidly to the challenges of environment. A piece of seasonal delicacy, fruit and nut cake, is placed between the molars. A microsecond later, a parliamentary committee has made a decision to unleash the temporalis and masseter muscles. The mandible starts it upward movement. The soft dough part of the bolus between the molars is quickly squeezed, but suddenly, a piece of nut hits the occluding molar surfaces. A quick reappraisal of the situation is needed. The Back Tooth Working Class Party (BWCP, in short) – is adamant, the muscles should go on biting hard, or even harder. The members the Anterior Guidance Coalition (AGCP) can only watch by as the working class of the back teeth get all the votes and support from the sensor organs of their district.

However, nothing is constant in politics. The dental arch of the up-surging mandible hits the maxillary dental arch. The collision forces are partly absorbed by the food bolus, but a definite sharp contact is felt with the sensors of canine teeth of the working side. These unyielding, bold figures of the AGCP provide more sensory input, votes, than the back teeth do. The back teeth are not yet in actual tooth-to-tooth contact, but just wrapped in a sticky mass of fruit and nut cake. The results of the vote are unambiguous. According to the Universal Law of Jaw-closing the BWCP must restrain in its demands of masseter and temporalis activity. An agreement is made to slow down the mandible by the overwhelming majority of votes coming from the AGCP districts.

A microsecond later the masseter and temporalis muscles are ordered to rest, whereas the median pterygoid muscle starts pulling the mandible towards the maximum intercuspal position (MIP). This process, the mediotrusion, does not necessarily proceed smoothly. A piece of nut may get caught in a fossa of the opposing laterally gliding occlusal tooth surfaces. The emotions are heated in the district of BWCP. The piece of nut deflects slightly the path of the gliding mandible. In turn, the canine-canine contact is disengaged. Loss of votes for the AGCP ensues, and parliamentary orders execute, once again, the masseter and temporalis back to work. The piece of nut, that was stuck in a fossa, gets disintegrated. The canines make contact again, and the AGCP is once again triumphant. The glide of the mandible towards the MIP can continue.

There are situations where the parliamentary occlusal democracy is not working efficiently. The muscles can’t move the mandible. Sometimes when I test my patient’s ability to do the lateral excursion, the patient finds it impossible. The patient can’t do the lateral glide. The patient just makes tremendous efforts with his/her neck muscles bulging, nothing else happens except that after a while the patient sighs and admits that there must be something wrong with the brains…

There’s nothing wrong with the brains, nor with the brain stem nor with the ganglions of the trigeminal nerve. The nerves are working just right. There is a political crisis going on in the House of Parliament of Occlusion. Erosive, acidic diet and detrition have disfigured the shape of the mandibular canine. Formerly, in its time of glory, its tip was covered with bright enamel. It was the pinnacle member of the AGCP. The tip of canine has now turned into a flat plane of abraded, brown dentin. If it was only the esthetics! In MIP, the distal surface of the worn-down mandibular canine lies now in contact with the palatal cusp of the upper first premolar, a working class tooth. That means conflict! Believe me, class distinctions between neighboring teeth are sorely felt. A slightest lateral move of mandible would flare up traditional BWCP sentiments and make the masseter and temporalis go. The disfigured and humbled canine tooth tries in vain to disengage the masses of back tooth working class contacts. Conflicting parties refuse to work together, Instead, they orate their arguments in endless speeches. The movement of the jaw is stalled because both the parties are filibustering each their own causes. The arguments between BWCP and AGCP have paralyzed the House of Parliament of Occlusion.

Presidential interference is needed. A skilled dentist is an outsider, that is respected by both the parties of the Parliament of Occlusion. Here’s a tip for any dentist to identify this kind of crisis.

If your patient is unable to glide his/her jaw laterally, just place a blade of a hand instrument of matching thickness, it can be an amalgam carver, or as in the video below, the tips of pincers lying on the palatal aspect of the upper canine of the patient, teeth closed. The mandibular canine should be facing the other side of the instrument blade.

The laterally oriented force is now subjected only to the upper and lower canines. The instrument blade-mediated contact disengages the lateral force that otherwise would have been subjected to the palatal cusp of the upper first premolar. Miraculously, with the aid of an instrument blade held firmly between the canines the muscles are enabled to work effortlessly, the lateral excursion is restored. Your patient will be surprised to find out that you have cured his/her brain damage.

A dentist can stop the filibustering between the canine and first premolar by adding composite to the right places of the worn-down canine tooth. A dentist can be the president, that understands the core of the conflicts that are underway in the parliament of a patient’s occlusion. A president has the power to ascertain the stability of the democracy of occlusal forces.

This article is about the click and clatter of teeth.

There was a time in my professional career, that I tried to assess the condition of the bite of my patients by listening to the sound of maxillary and mandibular teeth occluding. At those times, I had the habit to grab the jaw of my patients at my hands and carefully guide my patients to close their jaw “right”. Sometimes I could feel with my hands the uninterrupted relaxed jaw movement and the sharp click-sound produced by simultaneous contact of the maxillary teeth opposing with the teeth of the mandible. I often wondered – that can’t be bad. On the other hand, I very often realized that the muscles of my patients were tense and did not allow relaxed closing. A dull, crash-landing noise is characteristic for the unrelaxed and tense bites. Normally, these patients did not complain so much, they seemed to be happy with their bites. Yes, they had the habit of biting a little bit more to the more comfortable side of dentition, but they could live with it. I sometimes tried to change the way they bite. I reasoned that there must be premature occlusal contacts that prevent them from closing their jaw in a relaxed manner. To my dismay, it was very difficult to decide, where in the dentition of my patients the problematic occlusal prematurities happened. However carefully I tried to guide the closing path of the mandible, the ink from the occlusal foil did not always reliably mark the prematurities of occlusion in repeated measurements.

In my previous articles I have presented a hypothesis, the “Philosophiae Naturalis Principia Masticatoria”. It is a novel approach to explain the function of the masticatory system. In my thinking, the afferent information from occlusal contacts from different teeth are guiding different groups of masticatory muscles. The front teeth are inducing an opening reflex, whereas the premolar and molar teeth induce a closing reflex by triggering activity of masseter and temporalis muscles. When the front teeth feel pressure different things happen with the muscles as compared to when most of the occlusion contact point force pressure is felt by the back teeth. I intend to demonstrate my point by making you listen carefully to the sounds of bites.

Don’t I love to hear the perfect click-sound when the patient bites with a perfectly equilibrated dentition. The undisturbed, relaxed closing of the jaws brings simultaneously all the contact points together between the upper and lower jaw. It is a soundbite that makes the clinician dentist immediately  feel rewarded. The filling he/she just made, fits perfectly.

The click-sound – is it a hallmark of quality of occlusion?

How many times did you hear the happy clatter of your patient’s teeth, but nevertheless, the same patient came to you six months later with a fractured cusp of a molar tooth. Should I rely on the sound of occlusion only, or is there something else I should know about the jaw-closing business?

Normally in my office, when I ask a person to open and close his/hers jaws, he/she closes the jaw with a vertical down-up movement. Unlike when chewing a piece of food, there is no lateral excursion of the mandible. Ideally, the closing path of the mandible follows an uninterrupted arch form, at the end point of which all the teeth occlude simultaneously.

modified from www.pocketdentistry.com

You can test the sound of your own bite. Should you happen to be one of the fortunate ones that can make a click sound with your jaw-closing, then try tilting your head a little to the left or right, you’ll probably hear the sound of your bite changing – the gravity pulls your mandible out of the maximum intercuspal position (MIP).

The Tscan is a tool to investigate the sequence of events that happen when the mandibular teeth occlude with the teeth of maxilla. The force/time graph, which is shown below the 2- and 3-D occlusal charts in a Tscan movie, indicates the first occlusal contact with a mark “A”. Mark “B” appears when all the points of occlusal contacts have been met.The video shows the points of occlusal contacts accumulating from the earliest initial contact in point A, and followed little past point B.

The A to B part of the Force/time graph is an important parameter. It is a tool of what the previous generations of dentists and occlusion -scientists could only dream of. A long time elapsing between the time points A to B is indicative of prematurities of occlusion. The “normal and physiologic” closing time from the earliest first tooth contact to the MIP is generally agreed to vary between 0,1-0,2 seconds. Would there be a premature occluding contact, we can assume that the closing path of the mandible should have to be altered. Adjustment would take more time. It would take miniature zig-zag-movements and muscle work for the mandible to find its way to the MIP. A microsecond after the first tooth contact a second contact would follow, after a few microseconds later a third one, and up to the umpteenth tooth-to-tooth contacts before the mandible would lay securely in MIP. There can’t be a click sound there, it rather sounds like a soft, jumpy crash-landing of the mandible against maxilla. The duration of the time that it takes from the first occlusal contact, to the full amount of all occluding contacts in MIP is directly related to the sound of jaw-closing. The more evenly the occluding points meet, the faster is the closing time, the sharper and louder is the click-sound and the less there is need for muscles to adjust the position of the mandible to match that of the maxilla.

To find out what my patient’s occlusion time is, it would not make sense to assist my patients by guiding their jaw-closing with my hands. For a Tscan user it is obvious that the occlusion is a finely tuned neuro-muscular event and it is our mission to try to understand the dynamics of occlusion undisturbed, in vivo. The repeated Tscan movies reveal to me, where the premature contact points are. The beauty of the Tscan is that I can be assured that I know where the trouble lies in my patient’s dentition. Grinding off a forceful contact point of a tooth, of course, should be kept to minimum. It is always with a heavy heart that I proceed to shorten an elongated cusp tip of an otherwise healthy tooth. I normally run a low-speed flame-shaped red grit diamond at 40 000 rpm. A few gentle sweeps of the surface of enamel (or hopefully of filling material) can’t take more than micrometers off the load-bearing points. I routinely perform the equilibration with repeated Tscan measurements between the grindings. The “Force Outliers” feature of the Tscan software points out which teeth are subject to rapid increase of relative occlusal force during the A to B phase of closing.

On a Tscan movie the distribution of occlusal forces in the dentition can often be severely skewed. The forceful contacts may be totally asymmetric in the different parts of dental arch. However, even the highest force outliers in the molar and premolar area can very often go unnoticed by the patients. The closing time from A to B, however, can be very short despite there are markedly forceful contacts here and there. I often ask the patient does he/she feel that there would be a point in his/her occlusion that feels more forceful than elsewhere. If I get an answer “Yes”, the patient most often points to some tooth in the anterior area. The force outliers in the back teeth do not seem to disturb the patients. The high forces hitting the back teeth do not seem to slow down the occlusion time either.

Then what about the sound of bite? Did I not just earlier say that I love to hear the click of unison? Yes, despite unevenly distributed high forces in the molar and premolar area, the sound of closing can be a sharp and loud click….

Grinding down an obvious spot of excess occlusal force in the back teeth very often goes unnoticed by the patient. In my practice, I have chosen not to start the equilibration with the forceful contacts of the back teeth. Instead, I always start from the anterior contacts. I have found that it is almost always after I have leveled down the forceful contacts of the anterior area, that the patients report any relief of jaw-closing. The leveling down the anterior force outlier contacts is the easiest way to shorten the A to B time. Time after time I have been surprised to find how little it takes of enamel grinding of the anterior teeth to produce the desired relief in occlusion. Shortening of the occlusion time follows, and yes, the initially murky sound of the bite changes into a sharp click. The data from the Tscan movies supports this phenomenon. Leveling down the excessive force outliers of the anterior teeth effectively reduces the occlusion time.

To sum it up, the click-sound of occluding teeth in itself is not necessarily a sign of  healthy occlusion, but the absence of a click is always a sign of tense and slowed-down closing reflex. The sensory organs of the front teeth react to force outliers in microseconds. A very rapid muscle reflex ensues to slow down the momentum of up-surging mandible. In contrast, should the force outlier contact point happen in the premolar and molar region, no such slow-down of mandible happens. This is because the back teeth must produce a qualitatively opposite reaction to force outliers as compared to anterior teeth.

The soundbites of sound bites corroborate the basic tenet of Philosophiae Naturalis Principia Masticatoria. The front teeth are different from the back teeth. To make the dentition occlude with evenly distributed occlusal forces, it takes little more than just listening to the clatter of teeth. A Tscan is indispensable for the work…

In my previous blog article I analyzed the dynamics of jaw-closing in 6 postulates. The take-home-message of my previous blog article was: The sensory afferent information of pressure-loading in periodontal ligament from anterior teeth produces a completely opposite reaction in the direction of muscle activity as compared to the sensory afferent information of the back teeth.

The postulates 1 to 5 should hopefully have been quite self-evident for anybody with an interest for the dynamics of occlusion. However, I have never seen an article that would sum up the concept, which I presented in my postulate 6.

The sensory afferent information from teeth 1-2-3, from the midline shuts down the activity of the vertically down-up directing masseter-temporalis jaw-closing muscle group of the phase-one of jaw-closing. By means of sensory-motor neural control via the brain-stem, the antagonistic pterygoids-set of muscles on the working side take over, and the movement of the mandible takes a new turn towards the midline. This idea did not come to me just by biting on a piece of apple. For at least two decades it has been my everyday practice to always try to arrange my patient’s dentition in such a way, that the red ink paper that I use to check the lateral excursions, always draws a beautiful straight line on the palatal aspect of upper canines and the buccal aspect of lower canines, respectively. Most often, to change the patient’s bite is not an invasive procedure. Instead of grinding down of tooth enamel, I try to figure out, what would be the ideal form and shape of my patient’s canine teeth to provide an immediate and smooth disclusion of the back teeth in lateral excursions. All it takes a piece of rubber dam and a clamp, a bit of engineering spirit and a little of artistic touch, as I layer out different shades of composite to make beautiful canine teeth. Overwhelming majority of my patients respond positively to this intervention. They normally say that the bite is different, but in a good way, it is more stable. The Tscan movies illustrate the difference after the establishment of canine guidance.

In the first video clip even an uninitiated dentist can see that the bite does not look good. Pay attention to the slight jaggedness of the black total force curve. The staggering line illustrates the tug-of-war between the closing and opening reflexes. In the Tscan movie software, time is divided into sections. “A” marks the first occlusal contact of closing. During the time span from “A” to “B” increasing number of occlusal contacts appear until the maximum, as calculated by the software program. The black total force line normally rises a bit after the maximum number of occlusal contact points is reached. The “B” to “C” part of the graph designates the power-clench that takes place after the teeth are set for maximum intercuspidation. In this movie, I instructed the patient, actually  she is my daughter, to perform an excursion of her mandible to the left. The lateral excursion is happening after time point “C”. That part to the point “D”, where there is only one single load beearing tooth takes a loooong time…

Keeping in mind the postulates of jaw-closing, it is crucial to understand, that when we examine the lateral excursions of our patients, we actually are examining almost exactly the same path of gliding occlusal contact points, inversed, that take place in the mediotrusive phase-two of jaw-closing. If I just could be able to flip this .mp4 file to run backwards, you would see just about what was happening in my daughter’s mouth every time she was trying to chew gum. Well, she couldn’t chew gum. That would have triggered the migraine. See, how the occlusal force pillars in the molar area suddenly surge up high and red. Imagine the amount of distress, friction and tug-of-war taking place in her occlusal system thousands of times every day. There is a golden advice for any of your patients suffering from TMJ and occlusal instability: “Don’t bite”

Since my daughter refused to obey my advice, I added composite to her canines, but I also had to bevel out some parts of the most off-the-Camper-line cusp tips of her back teeth in the maxilla. Here you can see her perform her left lateral excursion now

Her headaches vanished the very day that the canine guidance was established in her dentition. The first video was a “bad bite” and the second one is a “good bite”. Comparing these two videos gives you some idea what amount of information there is in a Tscan movie. The use of Tscan has reassured me in my almost career-long belief, that the anterior teeth should bear the occlusal load in lateral movements. Except, that now it is no longer matter of believing, the facts are there, on my computer screen.

Seeing the occlusal interferences of laterotrusion developing in a slow-motion movie has greatly improved my ability to find out the trouble spots of my patient’s occlusion. Individual prematurities in the premolar and molar teeth during lateral excursions, are not easy to detect. When examining the lateral excursions of my patients, the red ink marks that are produced by prematurities on the palatal and buccal inclines of the back teeth are often only wispy dots. Only seldom do the interferences of the back teeth appear as continuous lines, quite unlike they do in canine teeth. Before the Tscan it was quite impossible to distinguish the lateral interference foil-marks from the dots marking the occlusal height bearing spots. This used to be my distress. I was discouraged to do permanent enameloplasty if I was in doubt of my foil marks. Nowadays I compare the foil marks with a Tscan-movie. I can see it is a fact, that the appearance of a foil mark, light or strong, actually has no connection to the force that caused it. By following the Tscan movie I can adequately distinguish even the wispiest ink dots and assess their importance for the smoothness of the medial glide of the mandible of my patients.

There is something very frightening in this image.

The Hammer Films  has provided Christopher Lee with a set of goodish size canine teeth. I am a great admirer of late Christoper Lee’s art, but in this image there is something too terrifying in it. With canines like that I couldn’t imagine of myself punching holes in throats of blonde girls however tender-pearly-white skins they would have. I mean, under the softest alabaster skin, an unexpected collarbone might be lurking. Hitting a collarbone with such canines would immediately result in an opening reflex…I couldn’t bear the shame of the disaster of a terrified victim screaming and running away from my hold…

Regarding myself as a man of science, I rejected the fancies of film industry and turned my interest to the real vampire-bats of nature. How do they cope with the risk of hitting a collarbone of their victim’s? A google-pics search provided me with a following beautifully naturalistic drawing of the skull of a vampire-bat

(For the use of this picture I am most thankful for the artist Vishnu Prasad, for more of his art, please visit https://www.instagram.com/artgeek09/)

Look at those canines. Are they canines? Count the teeth, starting from the midline. The third tooth from the midline doesn’t impress. The big vampire tooth is actually fourth from the midline, the first premolar.

It is the same thing with other beasts of prey. Lions, tigers, wolves. They don’t ruminate. They use their teeth to catch the leg of an antelope and once they get a grip with their teeth, the grip holds

Look at that skull of a wolf in the Helsinki Zoological Museum. The big canines are not the front teeth, they actually are the first premolars. That’s the tooth number four from the midline, and that’s how Nature has it planned, for a good reason. Function makes the form. The condyles of dogs and wolves are small, but the masseters can produce huge closing-of-the-jaw forces. The huge first premolar-canine of the beasts of prey provides just the sort of sensory feed that enhances the closing-in activity of the masseter. The price they pay is the lack of lateral movements. Your pet dogs don’t do lateral excursions so much. They cut pieces of their chewing -bone with vertical movements of their mandible. The shape of the dental arches is more like a rectangle, not parabolic. There does not seem to be a phase-two of jaw-closing in dogs. The direction of the jaw-closing remains the same all the way. Would there be a slight laterotrusion in the rudimentary condylar system of dogs, the first tooth-to-tooth contact point would be the dog-canines i.e. the tooth number four, according to the Universal Law of Jaw Closing.

 

The opening reflex that is so vital for us humans to chew our food exists in the dogs also. Dogs don’t like to chew their chewing-bones with their front teeth, they always grab it by the side of their mouth.

In conclusion, the sensory-motor control of the chewing pattern of humans is guided by a system that is common for humans, lions, wolves and probably even the vampire-bats. I have never seen any scientific articles demonstrating qualitative differences in the anatomy of afferent innervation of the front teeth as compared to the back teeth. From my reasoning above, however, one tends to speculate there still is something in the sensory-motor control of occlusion that we have been unaware of. There must be something between the tooth periodontium and brain stem, where the sensory information regarding pressure changes switches over to the opposite, regarding whether the afferent information is coming from the front or back teeth.

The title of this blog article is borrowed from sir Isaac Newton, a scientist, who fundamentally changed the thinking of the scientific community of his times. His original volume “Philosophiae Naturalis Principia Mathematica” presented a thoroughly new view – the Universal Law of Gravitation that provided the paradigm of modern physics for centuries to come.

My topic in this blog is the universal idea of the principle of mastication. As my title implies, I have a lot of respect for sir Isaac Newton, but also, the universal principles of mastication occurred to me while chewing an apple. There exists the famous story of how Newton whilst sitting underneath an apple tree, got hit on the head by a falling apple. And he suddenly thought of the Universal Law of Gravitation.

( http://isaacnewtonassignmentufcc.weebly.com)

Blogbites.net is a blog about bites. As the author of this blog I hereby announce myself as the self-proclaimed Isaac Newton of the sciences of mastication. The following is an account of the ideas I have been chewing on lately.

I am sure that everybody agrees that what it comes to an agreement of bite-related issues among dental professionals and scientists, there is none. There is no agreement what the guiding principles behind the phenomenon of mastication actually are. Educated scientists are opening their lectures with a credo: ”I believe the group-function in lateral excursions is best for our patients…”

(by courtesy of http://www.pocketdentistry.com)

 

 

 

Only to be followed by a lecturer from another school of thought stating the totally opposite: “ I believe the canine-guidance is the only desirable way of arranging the lateral excursions of our patients…”

There can be no other explanation for these two conflicting credos, but the lack of instruments to comprehensively explain why bite happens as it happens. If we do not have measurable facts to back our opinions, we will remain believers, not scientists.

However, a new measuring tool for the events taking place in mastication is available. For almost three decades ever increasing amount of information has been collected from studies using computer-aided pressure-sensors to detect events that happen in bite-dynamics. The modern Tscan is an easy-to use hand-held piece of equipment for every dentist to use.

The Tscan is a non-invasive tool that provides the clinician and researcher data about the bite-dynamics, that previously could only be dreamed of. The Tscan not only shows how much and where in dentition the occlusal forces happen, but it also shows the time sequence of occlusal contact point distribution.

There is a lot of information in a Tscan movie. You can watch on your computer screen where the occlusal points of loading are appearing on your patient’s dental arch – in slow motion. The Tscan is kind of a magnifying glass of time to visualize the rapid sequences of occlusion contact forces in slow motion. With a little practice the clinician learns to gather information from Tscan-movies in a similar way we gain information from examining x-ray images. Indeed, the Tscan is a tool at least as useful and necessary for my dental practice as is the X-ray unit. Every dentist is immediately alarmed the instant they see a periapical radiolucency in a dental X-ray image of their patient. For me, I am in a similar way alerted immediately at a single glance as I see a staggered, wobbly total force –line in a Tscan-graph.

During the couple of years that I have had a Tscan in my disposal I have learned to see the sequence of occlusion in a more organized manner. Sitting down and watching hundreds and thousands of movies of occlusion of my patients has raised a lot of questions for me. For many of the questions that arose from my Tscan-data, and during my whole 30 years of career as a practicing dentist, I could not find answers in the current literature of occlusion sciences.

Until, I had my heuristic moment!

Here on the other day, as I was in the action of chewing a piece of apple, I suddenly realized the obvious fact, that as soon as I had crunched the bolus in pieces with my left side dentition, the more or less parabolic-shaped dental arch of my mandible collided by its furthermost lateral point of arch – the left lower canine – with the parabolic arch of my left maxilla. The anatomic design of the dental arches seemed to predestine that the strong canine teeth should bear the collision of jaw force in lateral excursion. The idea that struck me was that the sensory organs of the periodontium of the colliding canines acted to produce an afferent sensory signal via the brain stem for the muscles of mastication. During the thirty years of dentistry it had never popped in my mind that the sensory information of the pair of canines colliding in laterotrusion is bound to cause a change in my jaw muscle activity. The direction of the closing movement must change after the collision – and the Nature most probably has a solution for that. I was devastated that so far my blurry idea of jaw-closing was only based on a vague assumption that the canine teeth just are strong and inclined in such a way that the momentum of the upward surging mandible is deflected towards mediotrusion.

Inspired by the story of Newton’s Apple, I named my new idea of jaw-closing, “Philosophiae Naturalis Principia Masticatoria”. The Universal Law of Jaw Closing goes as follows in 6 postulates. (Let’s start from the moment that the apple has been placed between the molars, that is, the mandible is already placed in more or less laterotrusion to the working side):

1. The phase one of jaw-closing is mainly caused by masseter and temporalis muscle activity. The mandible is drawn up, and slightly backwards as there are, especially in the temporal muscle, motor units, that are capable of retro gnathic movement. During the movement the sensory organs of the periodontal ligament of the molar and premolar teeth monitor pressure changes. The harder bite-feel of the peel of the apple instantly makes the muscles more active. Likewise, the softer parts of the bolus are sensed and adjusted for less muscle power.
2. The upward jaw movement is halted at the instant when the maxillary and mandibular arches collide. The point of collision is in laterotrusion. The colliding teeth initially can only be one single contact point of colliding arches. The cusp inclines of the colliding tooth contacts forcefully change the direction of jaw movement from vertical down-up, to a significantly different, mediotrusive and slightly protrusive direction. This collision is, of course, recorded by the sensory organs of the colliding teeth and sensory afferent information is delivered to the central nervous system
3. In the second phase of jaw-closing movement, the muscles that are most suited for mediotrusive direction are the pterygoid muscles of the working side. The direction of forces between the pterygoids-set and the masseter-temporalis-set are significantly different and antagonistic action between these two sets of muscles can be assumed. It would make sense, that the tooth-to-tooth contact that occurs as the opposing arches collide, should also signal the change of work shift between the antagonizing masseter-temporalis-set and the pterygoids-set
4. It makes sense to assume that the action of mediotrusive crushing of food bolus in phase two is actually a tug-of-war between the masseter-temporalis-set and the pterygoids-set. Laterally gliding food bolus may obstruct the medial gliding movement of the mandible. The harder particles of the food bolus may get caught in the fossae of molar and premolar teeth, which increases pressure on that specific tooth. The sensory information is signaled to increase of power in the masseter-temporalis complex. More vertical pressure is enabled to crush the bolus. After the food bolus is diminished in size, smooth medial movement resumes once again. Finally, stable maximum intercuspidation position once again enables the vertical masseter-temporalis power-enhancement which, by the means of sensory-motor antagonism switches off the laterally oriented activity of the pterygoids-complex. Power-clenching of teeth is enabled only in the maximum intercuspidation position.
5. You may already have noticed that my assumption above bears an important contradiction. I assumed, that generally, the increase of pressure in the molar and premolar region produces an increase in muscle force in phase one, and finally in the power-clenching at the end of phase two. Then why, in postulate 2, when the phase two of jaw closing starts, I was assuming that increase of pressure load of “the outermost teeth” of the dental arches results in a completely opposite action – the relaxation of the masseter-temporalis-set and the activation of the pterygoids-set (postulate 3)? An explanation is needed, which brings us to postulate 6:
6. The prerequisite for a healthy mastication cycle is that in the laterotrusive collision point of the upper and lower dental arches, the first teeth to collide should be the canine or incisor teeth, since the sensory information of teeth 1-2-3 from the midline produce a decrease in the activity of masseter-temporalis muscles. The sensory afferent information of pressure-loading in the periodontal ligament from anterior teeth produces a completely opposite reaction in muscle activity as compared to the sensory afferent information of the back teeth.

Let’s prove my statement in an experiment.

Put a pencil horizontally between your teeth. Make it sit symmetrically between your back teeth, say, behind the left and right second premolar cusps. Bite. Clench, if you like. How, long can you continue? Quite a long time, do you agree?

Now take the pencil, but this time, put it between your teeth on the front side of the tip of canines – it might get a little support from your central incisors. I does not feel nice. Does it? You try to force your jaw-closing, but the opening reflex is powerful and uncomfortable wobble of the jaw results.

Ergo. I have proven my point: Pressure on the front teeth produces opening reflex, pressure on the back teeth produces closing reflex.

Ilona Tiiskanen (nimi on sepitetty!) soitti ja varasi ajan, koska hän epäili, että puolisen vuotta sitten vuositarkastuksessa olin maininnut, että alhaalla vasemmalla olevassa poskihampaassa voisi olla muovipaikan sauma aukeamassa. Olin sanonut, että hampaan paikka pitänee ehkä lähivuosina uusia. Nyt alavasemmalla toiseksi viimeistä molaarihammasta oli alkanut aristaa pureskelun jälkeen ja hammasta vihloi hampaita harjatessa.

Ilona Tiiskanen oli käynyt Hammasateljeessa jo vuosia. Ilona huolehti hampaistaan hyvin. En ollut enää vuosikausiin löytänyt häneltä uusia karieksen aiheuttamia reikiä. Ilonan ikenet olivat hyvässä kunnossa, hammasplakkia ei näkynyt missään, näin jo metrin päästä, että sähköhammasharja ja Jordan Miracle –hammaslankain olivat ahkerassa käytössä.

Tutkiskelin Ilonan osoittamaa aristavaa hammasta. En löytänyt siitä mitään vikaa. Koettelin sondini piikillä viereisen seiskahampaan vanhan muovitäytteen etureunan saumaa, josta puoli vuotta aiemmin olin maininnut Ilonalle, että seurataan, tähän voi kehittyä paikan uusimisen tarvetta. Sain sondin kärjen juuri ja juuri tarttumaan paikan reunaan, mutta rapsahdus oli kova ja heleä, aivan niin kuin puoli vuotta sitten. Paikan saumassa ei ollut lainkaan reikiintymän etenemiselle tyypillistä siirappimaisen tahmeaa soundia. Koputtelin hampaita vasemmalla, ylhäällä ja alhaalla. Ei minkäänlaista aristusta, ei myöskään puhalluspuustin käyttö näyttänyt Ilonaa hätkähdyttävän. Otin vielä röntgenkuvan hampaasta, mutta mitään ilmeistä endo-paro-ongelmaa ei näyttänyt olevan alavasemman hampaissa.

Kuten arvaatte, kun en voinut löytää mitään uskottavaa selitystä Ilonan hampaan oireilulle, päättelin, että kyllä tässä täytyi olla takana hampaan rasittuminen purennassa.

Asetin Ilonan suuhun purentapaperiliuskan ja pyysin häntä puremaan yhteen. Missään hampaassa ei ollut merkittäviä eroja verrattuna muihin hampaisiin. Ylävasen molaari d. 27 suulaenpuoleinen huipukas etureuna puri hieman ristipurentaisessa asennossa alaleuan toiseksi viimeisen hampaan d. 36 takimmaisen poskenpuoleisen kuspin kielenpuoleiseen viisteeseen. Tutkin purennan sivuliikkeet punaisella purentapaperilla, enkä voinut havaita, että mikään taka-alueen kohta jättäisi merkkejä sivuliikkeessä, ainoastaan kulmahammas ohjasi sivuliikettä vasemmalle.

Olin ottanut viimeisessä tarkastuksessa puolisen vuotta aiemmin Tscan scannauksen.

Videotallenteessa on käytetty amerikkalaista hampaan numerointisysteemiä ja tässä videossa näkyy alaleuan hampaisiin kohdistuvat voimat. Kuvassa vasemmanpuoleinen takahammas on hammas numero 17, vasen kulmahammas on hammas numero 22. Oikea alakulmahammas on amerikkalaisessa systeemissä hammas numero 27 ja hammaskaari päättyy oikeanpuoleiseen viisaudenhampaaseen numero 32. Kuvan hammaskaari, punainen puoli on potilaan oikea puoli, vasen puoli on merkitty vihreällä. Aluksi ei tapahdu mitään, sitten Ilona puree hampaansa yhteen. Video kannattaa katsoa muutamaan kertaan ja käyttää ahkerasti ”pause” nappia, jolloin pääset tutkimaan mitä purennassa tapahtuu sekunnin murto-osien tarkkuudella. Huomaa kuinka ensimmäiset kontaktit alkavat tapahtua videon alareunan aikajanalla merkityssä kohdassa ”A”, minkä jälkeen lähes kaikki hampaat tulevat yhteen hetkellä ”B”. Seuraa tasaisen yhteen puremisen vaihe ”B-C”, minkä jälkeen Ilona alkaa liu’uttaa alaleukaansa vasemmalle. Sivuliike lähtee keskipurennasta, jossa takimmaisilla seiskahampailla on pääosa voimasta kannettavana. Pian taka-alueen purentavoimat heikkenevät ja hammas 22, mikä on siis alavasen kulmahammas, ottaa kantaakseen koko sivuliikkeen voiman. Tscan näyttää myös graafisen esityksen purennan vaiheista

Musta total force –käyrä kertoo Ilonan purennan eri vaiheissa käytetyn voiman, vihreä ja punainen käyrä kertoo kuinka voimat jakautuvat vasemman ja oikean puolen kontaktien välillä. Oleellista on myös, että aika, joka kuluu siitä kun sivuliike alkaa,ajankohdasta ”C”, hetkeen, jolloin koko purenta on ainoastaan vasemman kulmahampaan kannettavana. Tässä kuvassa se on  0,36 sekuntia, jonka Tscan ohjelman käyttäjä näkee näytöllään näkyvästä ”Timing Table –osiosta.

Vauhdikas sivuliike kertoi viime vuoden joulukuussa hyvin toimivasta sivuliikkeestä. Mitä oli tapahtunut, miksi Iloinalla oli nyt toukokuussa ongelmia?

Otin nyt uuden scannauksen. Se oli puoli vuotta vanhan käyrän kanssa melko samanlainen. Tosin tässä scannauksessa B-C välillä oli todettavissa pieni notkahdus mustassa Total force-käyrässä noin hetkellä 1.9 sekuntia ja muutenkin totalforce käyrä väpättää, eikä oikein jaksa pysyä tasaisesti maksimivoimassa.

Diskluusioaika oli vanhassa scannauksessa erinomainen 0,36 s, mutta nyt, puoli vuotta myöhemmin otetussa scannauksessa peräti 0,7 s. Ilonan purennassa oli tapahtunut muutos. Sivuliike vasemmalle ei enää ohjautunutkaan nopeasti pelkästään kulmahampaan kannettavaksi, vaan  taka-alueella näkyy korkea voimapylväs, joka kertoo, että joku molaarialueen kontakti ottaa vastaan.

Kun ajelin edestakaisin kahta puolen vuoden välein otettua scannausta Ilonan hampaiden sivuliikkeestä vasemmalle, huomasin, että aikajanojen C ja D välillä suurimman hetken kasvun aiheutti juuri edellä mainitun yläleuan d. 27 huipukkaan etureunan kohtaan paikallistuva voimapylväs, joka puri d. 36 kanssa yhteen, ja joka oli juuri se hammas, joka Ilonan mielestä aina kipeytyi ja aristui pureskelusta.
Pureskellessa kulmahammaskontaktin jälkeen hampaiden liukuessa MIPtä kohti tämä ainoa häiriökontakti aiheutti Ilonan suun sulkijalihasten aktivoitumisen, vaikka tuossa tilanteessa sulkijalihasten olisi pitänyt rentoutua. Tämä yksi ainoa piste kohdisti kaikki purentavoimat pureskelussa hetkellisesti juuri alaleuan toiseksi viimeiseen hampaaseen.

Hion tuota ongelmakohtaa. Madalsin timanttiporalla yläleuan seiskan ristipurentaisen kuspin kärjestä hiukkasen.
Ilona sanoi heti, että nyt purenta muuttui rennommaksi ja se myös näkyi viimeisessä Tscanissa.

Taka-alueen seiskahampaiden purentavoimat vähentyivät ja kaiken kaikkiaan purentavoimat jakautuivat tasaisemmin. Sivuliike vasemmalle tuli hyvä: DT oli 0,32 sekuntia.  Ilona jaksoi taas pitää hampaansa yhteen purtuna maksimivoiman tuntumassa koko B ja C –välisen ajan.

Totesin Ilonalle, että näyttää siltä, että hammasvaivasi on nyt korjattu. Vain pieni, yhden pisteen raapaisu timanttiporalla yhdestä ainoasta pistemäisestä kohdasta riitti lopettamaan mystisen hammasvaivan. Ilman Tscania, en koskaan olisi löytänyt selitystä Ilonan elämää haittaavaan vaivaan, sillä purentapaperilla en ollut huomannut purennassa olevan mitään vikaa. Tapauksesta on nyt kulunut useita viikkoja. Uskon, että jos vaiva olisi jatkunut, Ilona olisi varmasti ottanut minuun uudestaan yhteyttä.

Ilona Tiiskasen tapaus on hyvä esimerkki siitä kuinka nyt puolentoista vuoden aikana vastaanotollani on ollut ilona Tscan.

Olen Ilonalle myös kiitollisuudenvelassa. Hän oli ensimmäisiä potilaitani, joille tein Tscan –tutkimuksen saatuani laitteen käyttööni tammikuussa 2015. Potilaskorttimerkintäni Ilonasta alkavat vuodesta 2009. Hänellä oli tuolloin runsaasti hammaskiveä ja ientulehdusta, sekä alaoikealla muutama syvä ientasku. Hoidin hänen iensairautensa kuntoon ja vuosien mittaan olen uusinut hänen vanhoja hammaspaikkojaan, joissa on ollut saumavuodon seurauksena kehittynyttä karioitumista. Monien vuosien ajan muistan, kuinka työlästä oli tehdä täytteitä Ilonalle, koska hänen oli vaikea pitää alaleukaa aloillaan. Hänen leukansa väpätti ja väsyi nopeasti ja minun oli vähän väliä pyydettävä häntä pinnistelemään suun auki pitämisessä.

Erityinen ongelma oli Ilonan alaoikeanpuoleinen premolaari, jonka hermon totesin olevan kuoliossa joulukuussa 2009. Tein juurihoidon ja uskoin, että hammas olisi kunnossa Ilonan loppuelämän. Nyt, tarkastellessani potilaskorttimerkintöjäni huomaan vuosien varrella merkintöjä ilmiselvistä purennan aiheuttamista oireista. Tammikuussa 2010 oli Ilonalla vaivana vihlonta kylmälle ja kuumalle oikealla premolaariseudussa. Keväällä 2011 oli kaikki hyvin, paitsi mitä nyt purenta oli aina jännittynyt ja joku paikka aina silloin tällöin lohkeillut. Ilonan kotihoito oli esimerkillistä, ei ientulehduksia, ei karioitumista, ei ainuttakaan ientaskua. Aina silloin tällöin olin maininnut, että purentakisko voisi auttaa Ilonan purennan jännitykseen, mutta Ilonan omasta mielestä hän tuli aivan hyvin toimeen jännittyneen purentansa kanssa, joten purentakiskoa emme sitten koskaan tehneet.

Kesällä 2014 tarkastuksessa oikean alapuolen premolaarissa, samassa, jonka olin juurihoitanut vuonna 2009, oli ongelma. Hampaan takapinnalla oli 7 milliä syvä ientasku! Ilona ja minä olimme molemmat järkyttyneitä. Puhdistin ientaskun, tutkin hampaan, ei mitään ilmeistä. Käsittelin kirugisesti ientaskun ja päätimme kontrolloida tilanteen puolen vuoden kuluttua.

Syksyllä 2014 hammaslääkäripäivillä tutustuin Tscan laitteeseen ja tilasin laitteen itselleni. Tscan hankinnan jälkeen myös innostuin opiskelemaan uusimpia tutkimustuloksia purennan hoidon tiimoilta. Kun Ilona tuli tarkastukseen tammikuussa 2015, olin juuri saanut laitteen käyttööni ja myöskin perehtynyt purentaongelmien hoitoon aivan uudesta, digitaalisesta näkökulmasta.

Kuin uusin silmin näin, että Ilonalla oli molemmin puolin ristipurentaa, enemmän oikealla molaarialueen kuspeissa, jotka lukitsivat leukojen sivuliikkeet niin, että Ilona ei omilla lihaksillaan saanut sivuliikkeitä tehdyksi. Edellisenä kesänä todettu alaoikean premolaarin 7 mm ientasku oli nyt 8 milliä, hammas oli alkanut nyt heilua purennassa. Totesin nyt hampaan sivussa pitkittäishalkeaman. Ilona oli purrut hampaansa hajalle, enkä minä ollut osannut estää sitä. Mikä valtava nöyryytys, minun oli ohjattava Ilona toiselle hammaslääkärille, joka oli erikoistunut implanttien asennukseen. Minä olin aina pitänyt ylpeytenäni sitä, että minun potilaani eivät tarvitse implantteja!

Tscanin avulla sain muotoilla Ilonan hampaat niin, että ristipurentojen aiheuttamat esteet hampaiden sivuliikkeistä tulivat minimoiduksi. Loppuvuodesta, joulun alla 2015 Ilona oli saanut jo implanttikruununsa purentaan ja minä sain viimeistellä purennan niin, että purentavoimat jakautuivat tasaisesti vasemman ja oikean puolen kesken – no ehkä hieman takapainoisesti seiskojen varassa, kuten  huomaatte ensimmäisestä videoklipistä, mutta kuitenkin sivuliikkeet sujuivat hienosti ja DT-ajat olivat kohdallaan. Parasta oli kuitenkin, että Ilona koki itse, että purenta oli nyt kohdallaan, eikä hampaita vihlonut, Ilona jaksoi pitää suutaan auki pitkiä aikoja hammastarkastuksissa ja puhdistuksissa.

En osaa sanoa, mistä johtui, että Ilonan purennassa oli tapahtunut jotain joulun ja toukokuun välisenä aikana. En ollut voinut kokonaan eliminoida sivualueiden ristipurentaa, ehkä siksi hampaissa oli tapahtunut pientä siirtymistä ja lopulta vaivoja. Jos minulla ei olisi ollut Tscania käytettävissä, kukaties Ilonan seuraava implanttihammas olisi ollut juuri tämä alavasen, toiseksi viimeinen hammas.

Nyt, puolisentoista vuotta Tscania käytettyäni olen todennut, että kun kerran saan Total force käyrän näyttämään suurin piirtein yhtä kauniilta,  kuin se näyttää  viimeisessä ylläolevista kuvista, ei purennassa sen jälkeen tapahdu suuria muutoksia. Ilonan Tscan sensori minulla on edelleen tallessa, desinfioituna valokuva-albumissa. Otan sensorin taas esiin, kun Ilona tulee seuraavan kerran tarkastukseen.

Alan olla jo melko varma, että yhtään enempää implantteja ei Ilonalle enää tarvita.

Edellisessä blogissani kerroin Hannusta. Hänen ongelmansa olivat vihlovat hampaat, ja lupasin kertoa, miten sain vihlonnan loppumaan. Ennen kuin kerron enempää Hannusta, en malta olla kertomatta kummitusjuttua. Kävin viime perjantaina Oulussa Hammaslääketieteen laitoksella kiinnostuneille hammaslääkäreille kokemuksistani Tscan-laitteen käytössä.

Keväinen perjantaipäivä Oulussa, jos mikä, nostattaa nuoruuden muistoja. Aapistien laitokselle tullessani koin tunnemyrskyn ja järkytyksen kun näin, että puolet hammasklinikkaa oli purettu pois uusien rakennusten tieltä. Poissa oli iso luentosali, jossa väittelin tohtoriksi hieman vaille 18 vuotta sitten. Rakennusmiehet puuhasivat vanhan kirurgian poliklinikan kimpussa. Juuri ja juuri löysin sisäänkäynnin klinikalle. Klinikkasalissakin elettiin lopun aikoja, kohta purettaisiin klinikkarakennuskin. 1970-luvulla rakennetut laitokset olivat tulleet elinkaarensa päähän. Oli kuitenkin ilo nähdä muutamia tuttuja kasvoja parinkymmenen vuoden takaa. Klinikkasalin kahvihuoneen nurkassa saimme projektorin käyttöömme ja turkulainen Tscan – laitteiden maahantuoja Mikko Poutanen Profdentistä esitteli yleisölle hammaslääkäri Katri Luukkosen. Olimme tulleet kertomaan Tscanin käytöstä.

Katri kertoi kokemuksistaan Tscanin käyttäjänä vuodesta 2009 lähtien. Minä kerroin aloittaneeni Tscanin käytön vasta vajaat puolitoista vuotta sitten, mutta olimme molemmat samaa mieltä, että esimerkiksi Hannun vihlovien hampaiden hoito tapahtuu samalla tavalla kuin purentajännityksen, niska- ja hartiakipujen, päänsärkyjen ja hammaskiven poistoon reagoimattomien ientaskujen hoito.

Hoidetaan Tscanin avulla purenta kuntoon. Siinä se. Samalla tulee hoidetuksi pois myös hampaiden yöllinen narskuttelu eli bruxismi.

Hampaiden narskuttelu on kuin yöllinen aave. Moni tutkija on sitä koettanut saalistaa, mutta juuri kun se on ollut tulemaisillaan selitetyksi, sen syyt ymmärretyksi ja hoidettaviksi, se yht’äkkiä on muuttanut muotoaan kuin kummitus, muka hävinnyt, ilmaantuakseen taas uudestaan hoitavan hammaslääkärin suureksi kauhuksi.

Esitykseni jälkeen muistelimme vanhojen ystävieni kanssa 1990 luvun alun aikoja. Toimin muutamaan otteeseen lyhyissä pätkissä opetus ja tutkimusassistenttina Oulun hammaslääketieteen laitoksella. Bruxismia en tutkinut, minun väitöstyöni alaa oli suun mikrobiologia, mutta Aapistien hammasklinikalla yhtäkaikki sain minäkin osani aavemaailman häiriköistä.

En pitänyt tarpeellisena, että koko perheemme olisi minun tilapäisten tutkijanvakanssien vuoksi muuttanut Ouluun, joten kuljin Oulussa Kokkolasta käsin. Maanantaiaamusta perjantai-iltapäivään minä hoidin assistentin virkaa, tein laboratoriotöitäni väitöskirjaa varten ja kirjoittelin hammasklinikan tutkijanhuoneissa. Minulla oli käytössäni kirurgian osastolla tutkijanhuoneen sohva, jonne iltaisin levitin lakanapakettini ja peittoni ja tyynyni. Luin vuoteella yömyöhään tieteellisiä julkaisuja ja aamulla, hyvissä ajoin ennen siivoojia hipsin pesulle leikkaussalin suihkuhuoneeseen. Elin kuin munkki luostarissa.

Varsin pian kuitenkin yöpymiseni hammasklinikan tutkijanhuoneen sohvalla alkoivat muuttua epämiellyttäviksi. Melkein joka yö heräsin kolahduksiin. Ikään kuin jotain raskasta olisi raahattu pitkin yläkerran klinikkasalin lattiaa. Muutamana keväisenä aamuyönä kävin aamutakki päällä tohveleissani tarkastamassa, mikä siellä klinikkasalissa möykkää. Ei mikään. Äänet katosivat, vain keväisen aamuyön punaiset auringonsäteet välkehtimässä hoitoyksiköiden väliseinissä. Myöhemmin, hammasklinikalle asennettiin elektroninen kulunvalvonta. Kello kymmenen jälkeen illalla en voinut edes astua tutkijanhuoneesta ulos käytävälle ilman, että olisin aiheuttanut hälytyksen.

Äänet jatkuivat. Ei joka yö, mutta usein. Kulunvalvonnan vuoksi klinikkasalissa ei voinut olla kukaan, ei edes Tuula Salo, joka aiemmin oli ollut useinkin laitoksella öitä kukkumassa kun tavalliset ihmiset olivat jo kodeissaan nukkumassa. Voi kuinka kaipasinkaan kevätöiden valoisuutta, kun synkkinä syys- ja talviöinä vuoteellani vavisten kuulostelin sydän läpättäen klinikkasalin kummituksen möykkäystä. Päivällä tutkimustyön tuoksinassa nuo öiset aaveet unhottuivat ja ihana järki vallitsi.

Kaikelle täytyy olla selitys. Oulun hammaslääketieteen laitoksen klinikkasalin kummitukselle ehkä on joku uskottava selitys, mutta minulle se ei koskaan selvinnyt. Minä sanon tuota meluilmiötä aaveeksi. Ei siinä ole mitään sen kummempaa hävettävää. Jos et osaa selittää luonnon ilmiötä, niin sanotaan sitä sitten aaveeksi. Joukko purentafysiologian tutkijoita on nimennyt erään purentaan liittyvän ongelman kummitteluksi. Kyseessä on haamupurenta, eli ”Phantom bite”.

Phantom bite on jokseenkin harvinainen, mutta ei mahdottomuus. Phantom bite –potilaan suussa on hammaslääkärin tarkastuksessa todettu hienosti toimiva purenta, mutta siitä huolimatta potilaat kertovat, että he purevat jotenkin oudosti, tai että yhtäkkiä heidän ”purenta menee väärin” Hammaslääkärit ja tutkijat ovat tutkineet potilaita ja tulleet siihen tulokseen, että kysymyksessä on psyykkinen ongelma, jossa toki on neurologisia piirteitä, aivan niin kuin yleisesti tunnetussa aavesäryssä, jossa potilas valittaa jatkuvaa kipua jalassa, joka on jo amputoitu…

Oulun reissulla syntyi keskustelua hoitoperiaatteista, joilla Katri ja minä olimme Tscanin avulla hoitaneet potilaitamme. Yksi huolenaihe tuntui olevan, että mitäs sitten tehdään, jos potilaalla onkin ”Phantom bite”

Katrin ja minun potilastapaukset liikkuivat ihan materialistisessa reaalimaailmassa.

Edellisessä blogissani kuvaamani Hannun kohdalla hoito kävi nopeasti ja selkeästi. Jos vilkaisit edellisessä blogissa esittämääni röntgenkuvaa, saatoit nähdä, kuinka Hannun yläleuan viisaudenhammas ikään kuin roikkui muutaman millin alempana kuin naapuri, seiskahammas. Joka kerran suuta sulkiessaan Hannun oli viimeisellä millimetrillä keskeytettävä rento rotaatiolla tapahtuva suun sulkeminen ja liu’utettava hieman alaleukaa, ettei alaleuan seiskahampaan takanurkka törmäisi yläleuan roikkuvan yläviisaudenhampaaseen. Tämän lisäksi, aina kun Hannu puraisi omenan palan kappaleiksi poskihampaillaan, törmäsi ylipitkä yläviisaudenhammas alaseiskaan ennen kulmahammasta ja siksi alaleuka ei puraisun loppuvaiheessa päässyt liukumaan oikealle paikalleen keskelle, hampaat yhteen muuten kuin liukumalla viisaudenhampaan ja seiskan ohjaamana. Olen jo aikaisemmissa blogeissa selittänyt, että sivuliikkeet pitäisi ohjautua kulmahampaan johdatuksessa, koska kulmahammas/kulmahammaskontakti aiheuttaa refleksinomaisen suun sulkijalihasten rentoutumisen. Hannun pureskeluliikkeen loppuliuku meni poskihammasjohdatuksessa, joten Hannun yläviisauden hammas ja alaseiska tulkitsivat tilanteen niin kuin osasivat ja viestittivät Hannun joka puraisulla purentakeskukseen:

”Haloo! Täällä on rahinaa poskihammasalueella, luultavasti joku omenankuoren fliisu tai pellavansiemen on jäänyt purematta hienoksi vielä, lisätkäähän voimaa sulkijalihas masseteriin ja mitä niitä sulkijoita nyt olikaan!”

Tämän selostettuani, esitin Hannulle, että jos hän ei välttämättä halua juuri nyt luopua yläviisaudenhampaista, mikä kyllä olisi ihan fiksu ratkaisu, voisin nyt madaltaa hänen yläviisaudenhampaitaan hiomalla niitä muutaman millin matalammaksi, samaan purentatasoon naapuriseiskojen kanssa. Hannu antoi luvan, ja muutamassa sekunnissa olin hionut yläviisaudenhampaista kiillettä ja hammasluuta, niin että Hannu tunsi poran aiheuttaman vihlaisun.

Hannu ihmetteli, kuinka hampaiden yhteen pureminen kävi nyt rennosti ja vapaasti. Sivuliikkeet vasemmalle ja oikealle onnistuivat, joskin hieman takellellen, kun äsken, ennen hiomista hampaat olivat pysyneet yhdessä kuin naulittuna, ei puhettakaan sivuliikkeistä.

Tarkistin Tscanilla tilanteen. Occlusion time, aika ensimmäisestä hammaskontaktista kaikkien hampaiden kontaktiin kävi rivakasti kalahtaen 0,12 sekunnissa. Total force – käyrä nousi kauniisti maksimivoimaan ja pysyi siellä. Yhteen purressa vas/oik voimien suhde oli nätisti 48,3/51,7%. Musta voimakäyrä laskeutui C-pisteen jälkeen graafisella aikajanalla sen sijaan jotenkin porrasmaisesti nytkähdellen. Kolmiulotteisessa näkymässä korkeat voimapalkit nousivat sivuliikkeessä aluksi lepopuolen hampaissa, sitten työpuolella. Aikataulukossa punainen kolmio varoitti, että disclusion time oikealle oli 0,98 sekuntia, vasemmalle vaikka mitä!

Hannulla oli kohtalaisen kulumattomat poskihampaat, mutta alaetualueen hampaissa oli purupinta tasaiseksi kulunut.

Selostin taas Hannulle, että hänen kulmahampaansa eivät ole riittävän pitkiä nostamaan sivualueen hampaita toisistaan erilleen sivuliikkeissä. Voisin tietysti hioa poskihampaat yhtä laakeiksi kuin hänen etuhampaansa olivat, mutta fiksumpaa olisi rakentaa kuluneisiin alakulmahampaisiin korotukset paikkausmuovista. Näin tehtiin, rivakasti, sillä tunnin ajanvaraus alkoi olla lopuillaan..

Napsautin kofferdamkumin ja klammerin alakulmurin päälle ja taiteilin molemmista alakulmahampaista sen näköiset kuin ne joskus aikoinaan olivat olleet, rippikouluiässä, ennen kuin lukemattomat punttisalitreenit, juoksulenkit ja pyörämaratonit urheilujuomineen olivat kerenneet ne liuottaa.

Naputtelimme Hannun leukoja yhteen väripaperin kanssa ja hioin hampaat purentaan sopiviksi. Seuraavaksi teimme sivuliikeharjoituksia ja hioin laterotruusiointerferenssejä kunnes Hannun mielestä hänen lihaksensa saivat toimia vapaasti. Molemmat puolet lähtivät keskipurennasta sivuliikkeeseen vasemmalle ja oikealle, molempiin suuntiin saman tuntuisesti ja keveästi. Välillä aina tarkastin Tscanilla, että mennään hionnassa oikeaan suuntaan.

Noin tunnin käynnillä olin saanut Hannun purennassa aikaan muutoksen, jonka Hannu itse väitti heti huomaavansa. Hannun mielestä oli hyvä, että olin selittänyt hänelle koko toimenpiteen ajan kaiken, mitä olin tekemässä. Lisäksi alakulmahampaathan näyttivät ihan komeilta. Toki ne olivat aavistuksen korkeammat kuin muut alaetuhampaat. Hannu vähän hymähteli, että hänen uudessa hymyssään on oikeastaan ihan muodikkaasti samanlaista tunnelmaa kuin Twilight saagan vampyyrielokuvissa…

Kummittelua!

Varasin Hannulle vielä toisen käynnin. Selitän seuraavissa blogeissa, miksi toinen käynti oli Hannulle tarpeen. Samalla sitten selostan hieman näkemyksiäni Phantom bite – ilmiöstä.

Käynti Oulun hammasklinikalla oli nostalginen ja muistoja herättävä, mukava reissu. Olkoon tämä muistelukseni minun muistomerkkini pohjoisen Suomen hammaslääketieteen laitoksen historiasta. Aapistien klinikalla luulen kohdanneeni kummituksen. Kohta Aapistien hammasklinikka on enää vain kivikasa, josta tulee nousemaan uusi ja ehompi hammasklinikka. Ehkäpä purkutyön yhteydessä löytyy jonkinlainen selitys kummallisille kolahduksille ja raahaaville äänille, joita sain öisin kammota.

Purenta-asiat kuitenkin ovat minulle materialistista tiedettä ja luulen tietäväni, että Tscan-teknologia tuo aivan riittävän hyvän ja uskottavan selityksen Phantom bite –ilmiöön.

 

 

Arkipäivää Hammasateljeessa. Puhelin soi. Joku Hannu soittaa ja tilaa ajanvarausta, koska hampaita vihloo. Hannu esitteli itsensä ja kertoi, että hänen vaimonsa oli kertonut, että minulla on sellainen laite, jolla voidaan hoitaa vihlovia hampaita – pysyvästi.

Okei, Hannu sai ajan.

Hannu kertoi, että hänen ei ole juuri koskaan tarvinnut käydä hammaslääkärissä. Pari vuotta sitten Hannulta poistettiin tulehtuneet alaviisaudenhampaat. Hammaslääkäri oli sanonut, että Hannun hammaskiille on niin kovaa, että reikiä ei hänelle helposti tule. Hannun vaimo on suuhygienisti, joka putsaa Hannulta hammaskiven pari kertaa vuodessa. Hannulle on myös tullut tavaksi käyttää hammaslankainta kaksi kertaa vuorokaudessa, aamu- ja iltahammaspesun yhteydessä.

Nyt jotain oli vialla, kun aamuisin hampaita vihloi niin, että appelsiiniviipaleen paneminen suuhun tuntui kamalalta. Hannu haluaa syödä terveellisesti aamupalaksi raakaa porkkanaa, omenaa, tomaattia. Jugurtin päälle hän ripottelee paahdettuja pellavan ja kurpitsan siemeniä. Niitä olisi mukava rouskutella, mutta nyt aamupalasta oli tullut kivulias urakka. Kaikki vihannekset piti ehdottomasti olla huoneenlämpöisiä. Jos omena oli unohtunut jääkaappiin yöksi, piti Hannun lämmitellä omenan palaa kourassaan ennen kuin sen tohti panna suuhun. Porkkanapalan jauhaminen hienoksi oli kiputesti. Pureskelun jälkeen vihlova ja jomottava kipu viipyili vielä pitkään. Hygienistivaimo oli tarkastanut Hannun hampaat, mutta ei ollut löytänyt mitään erityistä vikaa. Pitäisikö meidän ottaa röntgenkuvat, jos kiilteen alla vaikka olisi piilossa oleva reikä? Hannu kertoo käyttäneensä jo pari vuotta hammastahnaa, jonka televisiomainoksessa kerrottiin vähentävän hampaiden vihlomista. Vaimo oli sanonut, että hampaiden vihlominen voisi myös johtua purennasta. Voisiko Hammasateljeen Tscan laitteesta ja digitaalisesta purenta-analyysistä olla apua hampaiden vihlomisessa?

”Katsotaan” sanoi tohtori, siis minä sanoin. Hannun tarina on niin tuttu. Se tavallinen tarina. Juuri kuten sen ovat minulle kertoneet lukemattomat asiakkaat ennen Hannua ja Hannun jälkeen.

Hannulla oli 30 kappaletta reiättömiä hampaita. Vain muutama hyvin tehty paikka. Loistavan kiiltävää, fluorihammastahnan kovettamaa valkoista kiillettä, joka helisi ja kilisi, kun koettelen sondilla purupintojen uurteiden pohjia ja hammasvälejä. Kokonaisuutta reunusti vaaleanpunainen, terve ien. Muutamassa paikassa keltaista hampaan juurenpinta näkyi ienrajassa. Vaimo oli varoittanut Hannua painamasta liikaa hammasharjaa, että ikenet eivät alkaisi enempää vetäytyä. Hannu oli jo aikoja sitten oppinut käyttämään pehmeää hammasharjaa kevyellä kädellä. Koetin tutkia tarkemmin hammasvälejä ja aioin juuri ottaa puhalluspuustin käteeni kuivatakseni hammaspinnan, mutta Hannu huomasi aikeeni ja huudahti, että älä vaan puhalla, juuri se oikean yläposkihampaan poskenpuoleinen pinta sattuu valtavasti jos sitä koskettaa hammasharjalla, saati sitten puhaltaa ja koettaa sondinkärjellä…

Otimme röntgenkuvat vasemman ja oikean puolen hampaista. Ei reiän reikää. Lujan näköinen luu hampaiden ympärillä.

Hampaiston sivukuvassa (n.s. Bite Wing –kuvassa) ainoa poikkeama terveen ihannekuvasta oli, että molemmin puolin yläviisaudenhampaiden, kahdeksikkojen, etunurkat näyttivät hieman roikkuvan alempana kuin viereiset seiskahampaat.

”Diagnoosi vaivoillesi oli erittäin helppo!” kerroin Hannulle ja osoitin röntgenkuvia tietokoneen näytöltä.

”Hampaistosi on muuten terveyden perikuva, joten saatoin sulkea epätodennäköisinä pois muut vihlomista aiheuttavat seikat. Jäljelle jäi vain purenta. Sinulla on tapahtunut purennassa pieni muutos viisaudenhampaiden poiston jälkeen. Kun alaviisaudenhampaasi poistettiin, alkoivat yläviisaudenhampaat jatkaa puhkeamistaan suuhun, koska niiltä puuttui nyt vastapurija. Nyt liian pitkiksi kasvaneet ylähampaat roikkuvat niin, että suun sulkemisen viimeisten millien leukanivelen rotaatio ei enää onnistu, vaan sinun on aseteltava ylä- ja alaleuka toisiaan vasten translaatiolla hienosäätäen. Tämä rasittaa purentalihaksia. Refleksit lihasten, hermojen ja ja ydinjatkoksessa sijaitsevien synapsien välillä ylikuormittuvat. Purennan normaali, vapaa toiminta on estynyt, joten purentakeskus yrittää raivata tilaa leualle liikkua vapaammin. Sinun lihaksesi tekevät töitä narskuttaakseen pois nuo roikkuvat viisaudenhampaan huiput, jotka ovat suun sulkemisen ja sivuliikkeiden esteenä. Todennäköisesti puret öisin hammasta. Tarkkaile itseäsi – ehkä narskutat hampaita myös päiväsaikaan”

Hannu mietti hetken ja muisti, että hän on kyllä huomannut, että usein esimerkiksi autolla ajaessaan, varsinkin ohitustilanteiden jälkeen, hän on huomannut purevansa hampaitaan kovaa yhteen.

”Myös normaalissa pureskelussa lihasrytmisi ei enää mene oikein, siksi porkkanan pureskelu väsyttää sinua ja saa poskihampaasi aristamaan ja vihlomaan.”

Pyysin Hannua tuomaan alaleukaa hieman oikealle, ikään kuin oikean puolen poskihampaiden välissä olisi palanen porkkanaa. Hannu seurasi käsipeilistä, kun ohjasin alaleuan liikettä jäljitellen porkkanan puraisutapahtumaa.

”Kun puolen sentin paksuinen porkkanan pala on oikean puolen poskihampaiden välissä, leukasi on hieman oikealla ja hampaat ovat kaukana toisistaan. Hampaasi hermot, sekä hammasta ympäröivän juurikalvon hermopäätteet aistivat että hampaiden välissä on purtavaa, jolloin ne lähettävät purentakeskukseen viestin – Purkaa! Suun sulkijalihakset alkavat supistua refleksinomaisesti. Kun porkkananpala on kappaleina, kohtaavat myös hampaat toisensa, mutta huomaatko, että sinulla sulkemistapahtumassa tuo sama viisaudenhampaan huippu, jota äsken näytin  röntgenkuvassa, ottaa vastaan koko purennan voiman, kun muut hampaat ovat vielä auki. Koska viisaudenhampaan tehtävä on ruuan hienontaminen, mistä ihmeestä se voisi tietää, että porkkanan pala on jo rikki. Viisaudenhampaassa ja sen vastapurijassa, alaseiskassa, tuntuva paine tulkitaan purentakeskuksessa, aivan niin kuin porkkanan pala ei vielä olisikaan rikki – Purkaa! Purentalihakset jatkavat murskaavaa voimaansa.”

Asetin metallisen spaattelin lavan Hannun kulmahampaiden kohdalle, jolloin viisaudenhampaan ja alaseiskan välinen ainoa kontakti lakkasi kantamasta. Hannun suun sulkijalihakset rentoutuivat heti. Kulmahampaiden välinen kontakti oli lopettanut poskihampaiden viestittämän purentalihasten jännittymisen ja päinvastoin, nyt Hannulla oli vaikeuksia pitää kulmahampaita kärjikkäin vasten toisiaan, sillä suu pyrki pakonomaisesti avautumaan – refleksinomaisesti!

Pieni muutos purennassa oli Hannulla aiheuttanut melko suuren ongelman. Roikkuvan yläviisaudenhampaan väistely oli aiheuttanut monimuotoisen ja vaikeaselkoisen oireilun, joka häiritsi Hannun elämää.

Tarkistimme purennan Tscan-laitteella. Hannulla oli suuria vaikeuksia saada tehtyä ohjeeni mukaan sivuliikkeet keskipurennasta. Kulmahammas ei osallistunut sivuliikkeen ohjailuun juuri lainkaan.

Minä käytin tunnin vastaanottoajan loppuosan Hannun purennan korjaukseen. Varasimme seuraavan ajan viikon päähän, jolloin vielä jatkoin Hannun purennan säätöä. Tämän jälkeen Hannun hampaiden vihlominen loppui. Muutamaa kuukautta myöhemmin näin häntä sattumalta kaupungilla. Hän oli kiitollinen saamastaan hoidosta ja kertoi, että hänen vaimonsa suosittelee nykyään kaikkia, joiden hampaita vihloo käymään Hammasateljeessa.

Jotain sellaista olin vähän epäillytkin. Uusia vihlovahampaisia potilaita oli Hammasateljeessa viime aikoina ollut aina vaan enemmän ja enemmän.

Mitä korjauksia minä tein, joka sai Hannun hampaiden vihlomisen loppumaan pysyvästi?

Kerron siitä seuraavassa blogissa

 

Aiemmissa artikkeleissani olen kertonut Tscan-laitteesta ja siitä kuinka uusi digitaalitekniikka on saanut minut ajattelemaan purentavaivoista uudella tavalla. Aion nyt esittää uudistuneen käsitykseni siitä miten ihminen pureskelee esimerkiksi vaikkapa omenaa.

Olen kiitollinen siitä, että sain väitellä tohtoriksi Oulun Yliopistossa vajaat parikymmentä vuotta sitten. Tutkimusaiheeni oli suun bakteerien kiinnittyminen epiteelisolujen pintaan. Tohtorin tutkinto edellyttää, että minun piti lukea suurin piirtein kaikki mitä asiasta oli kirjoitettu. Monimutkaista asiakokonaisuutta käsittelevän laajan kirjallisuuden läpikäytyäni luulen tietäväni kuinka bakteeri kiinnittyy suun limakalvon epiteelisoluun. Mutta vielä tärkeämpi opetus oli se, että tiedän luulevani. Purentaelin on monimutkainen kokonaisuus.

Kuvassa yllä on äärimmäisen yksinkertaistettu esitys kasvojen toimintoja hermottavasta Kolmoishermosta. Minä aion nyt pohtia purentaa ja aion rajoittaa tarkasteluni vain pieneen murto-osaan kasvojen hermoston kokonaisuudesta. Aion yksinkertaistaa ja rajata selitykseni purentatapahtumasta ikään kuin se olisi vain hampaiden juurikalvosta ja hampaan sisältä lähtevien muutamien myeliinitupellisten hermosäikeiden ohjaamaa.

Näkemykseni purentatapahtuman lihastoiminnoista on samoin äärimmäisen yksinkertaistettu. Perustan esitykseni vain parin purennan päälihaksen toimintaan ja luotan, että niissä toimii samanlainen synaptinen refleksijärjestelmä kuin missä tahansa muussakin luurankolihaksessa. Ylläolevan kuvan kaikkien lihasten sijasta puhun vain Musculus pterygoideus lateraliksesta ja Musculus masseterista. Yksinkertaistan vielä. M. pterygoideus lateralis avaa. M. masseter sulkee. Ihanan yksinkertaista, mutta onko se riittävän totta? Luulen niin. Tiedän, että luulen.

Kun haukkaat omenaa, sinulla on valinnan vapaus. Haluatko käyttää vasemman vai oikean puolen hampaitasi. Etuhampaat lohkaisevat sopivan palasen, jonka kielesi ja poskien lihasten avulla asettelet oikealle tai vasemmalle. Jos valitsit vasemman, oikean puolen M. pterygoideus lateralista kiristämällä avaat suuta suuremmalle ja viet alaleukaasi hieman vasemmalle ja alat sulkea avointa suutasi. Kun tunnet ylä- ja alaposkihampaiden väliin puristuvan omenan palan pysyvän stabiilisti aloillaan, päättyy purentalihasten tahdonalainen ohjailu. M. masseter alkaa kiristyä kun hampaiden hermotus on kertonut hampaiden välissä olevan jotain purtavaa. Tällä hetkellä suun avaajalihas, M. pterygoideus lateralis rentoutuu, koska siis sulkijalihas M. masseter on aktivoitunut – lihastoimintojen synaptisen refleksin periaatteen mukaisesti. Omenan pala murskautuu hampaiden välissä sekunnin murto-osissa, kunnes ylä- ja alaposlkihampaiden ulommaisimmat huiput, kuspit, kohtaavat toisensa. Viistot hammaspinnat alkavat pakottaa alaleukaa liukumaan takaisin kohti keskiviivaa. Ennen kuin olet asiaa sen koommin miettinyt, olet jo avannut suusi uudestaan uutta puraisua varten. Pureskelussa meidän ei tarvitse tietoisesti antaa ohjeita lihaksillemme, refleksit ohjaavat. Siinä vaiheessa kun alaleuka lähestyi sulkemisliikkeen liikeratansa loppupistettä, jokin tekijä sai aikaan suun avausrefleksin. Mikä se tekijä voisi olla?

Minä luulen tietäväni.

Kun alaleuka on vietynä sivulle vasemmalle ja omenan pala on purtu puhki, koskettavat toisiaan, paitsi sivualueen molaarihampaat, myös kulmahampaat.

Luulen, että etualueen hampailla, kulmahampaalla ja etuhampailla on purentatapahtumassa tehtävänä kertoa, että purennan sulkemisliike on nyt päättymässä ja sulkemislihas M. masseter voi nyt rentoutua. Viesti menee myös avaajalihakselle, oikeanpuoleiselle M. pterygoideus lateralikselle, joka sekunnin murto-osaa myöhemmin aloittaa uuden purentasyklin alkamalla taas vetää suuta auki ja vasemmalle.

Etualueen hampaiden aiheuttama avausrefleksi on helppo osoittaa. Aseta lyijykynä poikittain suuhusi poski tai välihampaiden varaan ja pure yhteen. Voi lepuuttaa leukojasi ja jos tunnustelet poskistasi M. masseter –lihasta, huomaat, että se puree tasaisen jämäkästi ja auttaa sinua pitämään kynää paikallaan pitkiäkin aikoja. Jos asetat lyijykynän hieman eteenpäin etuhampaiden ja kulmahampaiden varaan, huomaat heti, että se on paljon vaikeampaa. Leukasi alkaa väristä ja väpättää ja kynä pysyy hampaiden välissä vain suurilla tahdonvoiman ponnistuksilla. Etuhampaiden tuntohermot saavat aikaan avausrefleksin, jolloin M. masseter haluaisi rentoutua ja M. pterygoideus lateralis haluaa aktivoitua. Tahdonvoimasi koettaa murtaa refleksin, mutta tuloksena on vain vapinaa ja värinää.

Kaksi toisiinsa nähden vastakkaisesti vaikuttavaa lihasta osaavat pureskelun sivuliikkeissä synkronoida ja rytmittää toimintansa niin, että pureskelu käy juohevasti.

Oikeassa elämässä ei pureskelu käy niin synkronoidusti. Tscan laitteella olen tutkinut potilaideni purentoja. Melkein jokaisella on jonkinasteisia poikkeamia yllä kuvaamastani pureskelun ihannetilanteesta. Pieni purupinnan täyte vasemman puolen jossain sivualueen hampaassa voi sopia hyvin purentaan keskipurennassa, mutta sivuliikkeessä se voi kantaa, jolloin kulmahammaskontaktia ei pääse syntymään. Vasemman puolen molaarihammmas voi olla sillä tavalla kallistunut, että poskenpuoleinen kuspi törröttää hieman korkeana ja paksuna, että kun omenan pala on purtu puhki, ei vasemman puolen kulmahampaat vielä ylläkään kontaktiin keskenään. Tilanne on sama kuin, jos omenassa sattuisi olemaan paksu ja sitkeä kuori, joka myös estäisi purennan sulkeutumisen viimeiset mikrometrit toteutumasta –  kulmahammaskontaktia vasemmalla ei syntyisi, jolloin sulkijalihakset vain lisäisivät jännittymistään ja koettaisivat voimalla saada jauhettua sitkeän kuoren palan rikki.

Kuvassa olevan hampaiston mustat purentapaperin pisteet kertovat tilanteen kun hampaat ovat keskiasennossa toisiaan vasten yhteenpurtuna. Sivuliikkeen jättämät jäljet on saatu viemällä alaleukaa vasemmalle kun hampaiden välissä on ollut punaista purentapaperia. Kuvassa  vasemmalla – siis potilaan oikean puolen hieman roikkuvan kuutoshampaassa näkyy joitakin punaiseksi värjäytyneitä viiruja. Kulmahampaissa punaisia viiruja ei ole lainkaan. Sivuliikkeeissä syntyvät punaiset viirut voi olla suussa vaikea pailkallistaa, mutta kun samaa tilannetta tarkastelee rinnan Tscan-kuvan kanssa voidaan todeta voimat, jotka noihin punaisiin viiruihin kohdistuvat. Kulmahampailla on vain vähäinen voima kannettavana ja sivualueen hampaat jatkavat jauhamistaan kovalla voimalla, vaikka lähes kaikki hampaat ovat keskenään kontaktissa

Kun sivualueen hampaissa on tällaisia omenankuoreen verrattavia hieman paksumpia kohtia, jotka ehkäisevät kulmahampaiden kontaktin, toimivat sulkijalihakset kovilla kierroksilla joka puraisulla.

Onneksi useimmiten tällaisen purennan kanssa pärjää. Kuvat ovat minun omasta hampaistostani. Monet osaavat tietoisesti välttää purukumin käyttöä ja varovat kovaa pureskelua vaativaa ruokaa. He osaavat lepuuttaa leukojaan niin, että hampat ylipäätään koskettavat toisiaan harvoin. Kielessä ja poskissa näkee, että limakalvoja on pidetty iskunvaimentimena ylä- ja alaleuan välissä. Ongelmia tulee, jos elämässä tulee tiukka paikka ja henkilö joutuu ”puremaan hammasta”. Silloin saattaa hampaan nurkka, tai paikka lohjeta. Purentalihakset voivat tuntua väsyneiltä. Leukanivel voi alkaa aristaa tai päänsärkyjä tulee usein. Hampaiden vihlonta on hyvin usein purentavirheen seurausta.

Silloin on syytä ottaa esiin Tscan ja lähteä miettimään, miten pureskelutapahtuma saataisiin rennommaksi.

Alaleuka on ikään kuin keinu, joka on ripustettu leukaniveliin. Leukanivelten liikeradassa suun avauksessa n. ensimmäinen sentti on rotaatiota nivelessä, minkä jälkeen suun avauksen lisääntyessä alaleuanluun nivelpallukat alkavat liukua pitkin kallonpohjan nivelrataa nenään päin, alkaa nivelpintojen translaatio.

Suun sulkemistapahtumassa purentalihakset nostavat alaleukaa kohti yläleukaa. Kaikki hampaat eivät suinkaan kohtaa toisiaan samanaikaisesti, vaan ylä- ja alaleuan hampaat etsivät toisiaan. Ensimmäisten mikrosekuntien aikana purentatasosta kaikkein korkeimpana törröttävät alaleuan hampaat ohjautuvat yläleuan hampaita vasten. Nämä ensimmäiset kontaktit pakottavat sulkemisliikkeen etenemään niin, että lopulta mahdollisimman moni hammas on mukavasti toistensa lomassa ja leuat ovat tukevasti yhdessä. Hampaiden yhteensovittamisessa leukanivelissä tapahtuu sekä rotaatiota, että translaatiota, riippuen siitä millä tavalla hampaiden muodot alaleuan liikerataa ohjaavat.

Purentaongelmaisilla ylä- ja alaleuan hampaiden yhteensovittaminen kestää jopa puoli sekuntia tai ylikin. Sulkeutumisrefleksin hidastuneisuuteen liittyy usein sulkeutuvan alaleuan pieni liukuminen sivusuunnassa hampaiden yhteensulkeutumisen viimeisellä millimetrillä.

Kun yksittäiselle hammaskontaktille ohjautuu koko purennan voima, lähtee hampaasta purentakeskukseen varoitusviesti – Haloo! nopeasti jarrua päälle, ettei paikat lohkea! Koko purennan yksinään vastaanottava hammaskontakti toimii pahimmillaan samaan tapaan kuin kivi kengässä – puremisliike alkaa ontua.

Leukanivelten, nivelten välilevyjen ja purentalihasten täytyy sopeutua siihen mihin hammaskontaktien hermoviestit alaleukaa ohjaavat.

Purentaongelmia on nykypäiviin asti tutkittu pääasiassa vain asettamalla sinipaperi eli purentapaperi hampaiden väliin. Hampaisiin syntyviä jälkiä on sitten verrattu leukanivelen ja purentalihasten toimintaan. Normaalisti täydellä hampaistolla syntyy yhteen purressa satoja väripilkkuja. Purentapaperilla saadut jäljet hampaissa kertovat vain yhteenpuremisen lopputuloksen, niistä on mahdotonta sanoa, mikä hammaskontakti ylä-ja alaleuan välillä oli kaikkein ensimmäisin tai merkittävä leuan ohjaaja.

Sen sijaan tietokoneavusteisilla Tscan painesensorijärjestelmällä paineenmuutoksia eri hampaiston osilla tutkitaan hampaiden väliin asetettavalla muovifoliolla. Paineenmuutos aikaansaa saa sähkövastuksen muuttumisen heikolla tasavirralla ruokituissa folion senselipisteissä puremistapahtuman aikana.

Purentatapahtuma on kaikkea muuta kuin on-off tapahtuma. Tietokoneen näytöllä voi potilas itse todeta kuinka hänen ylä- ja alaleuan hampaistonsa yhteensovittaminen edellyttää monimutkaista mikrosekuntien kestoisia hermoston ja lihasten välisiä refleksitoimintoja

Tscanilla tehtyjä purennan hermojen ja lihasten toimintaa tutkivia tieteellisiä julkaisuja on runsaasti, mutta myös Tscanin käyttöohjelmisto on kehittynyt kliiniseen hammashoitoon helposti liitettäväksi. Purentapaperin ja Tscanin välistä eroa voisi verrata vaikka siihen, kuunteleeko sydänlääkäri sydämen rytmiä stetoskoopilla, vai otetaanko potilaalta sydänkäyrä eli EKG. Tscan-tutkimukset ovat luoneet uusia parametrejä, joilla purentaelimen toimintoja voi kuvata ja mitata. Tietokoneen muistiin tallennettu tieto on aina käytettävissä potilaiden tilanteen seurantaan ja tiedostojen avulla voimme konsultoida kollegoitamme.

Tscan-laitteita on Suomessa vasta muutamalla vastaanotolla. Minulla Kokkolassa PlusTerveys Hammasateljeessa Tscan laite on ollut käytössä vuoden 2015 alusta alkaen.

Ensimmäisen vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että aikaisemmin, ennen Tscan-laitetta, purennan hoitojeni huono ennustettavuus ja vaikeus johtui mittausmenetelmieni puutteista. Olen käytännössä huomannut, että Tscan auttaa minua ja potilaitani. Hoidossani olleet potilaat ovat myös itse huomanneet, että purentaongelmiin liittyvät vaivat, kuten ohimoiden, kaulan ja hartioiden lihasten jännittyneisyys, päänsäryt ja leukanivelen napsuminen ovat hävinneet tietokoneavusteisen purennan korjauksen seurauksena. Myös hampaiden vihlominen kylmälle rauhoittuu merkittävästi Tscan hoidon tuloksena. Erityisen tyytyväisiä ovat olleet ne potilaani, jotka ovat huomanneet, etteivät he enää tarvitsekaan suuhunsa yöksi laitettavaa purentakiskoa.

Esittelen mielelläni laitetta Kokkolan Hammasateljeessa http://www.hammasateljee.fi. Lisätietoa laitteesta löytyy maahantuojalta www.profdent.fi.

Tscan hoidettuja potilastapauksia on runsaasti tarjolla YouTube videoina, joita on postannut USAn Arkansasissa toimiva hammaslääkäri Nick Yannios . Voit aloittaa esimerkiksi linkistä:

https://www.youtube.com/watch?v=qq-4g03N71A

Tätä threadia seuraamalla löytyy myös muita Tscania käsitteleviä videoita, joissa esimerkiksi Tscanin uranuurtaja Robert Kerstein selostaa tietokoneavusteisen purennan hoidon periaatteita.

Tieteellisiä artikkeleita tästä hoitomuodosta löytyy PubMed -tietokannasta http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/

esimerkiksi hakutermillä ”disclusion time reduction”

Tscan ja tietokoneavusteinen purennan hoito avaa uusia näköaloja merkittävään osaan hammashoitoa. Tietokoneavusteinen teknologia auttaa meitä paremmin löytämään okkluso-muskulaaristen sairauksien syyn. Potilaiden oireiden hoidolle – ja sairauden ennaltaehkäisylle – avautuu aivan uusia näköaloja.

Uuden teknologian käyttäjänä minun on täytynyt oppia uusia taitoja, mutta vielä enemmän Tscanin käyttö on saanut minut uudelleenarvioimaan vanhoja  hoitokäytäntöjä, joita minulle on opetettu hammaslääkärin koulutuksessa

Olen kirjannut tähän blogbites.net -sivustolle artikkeleita  kokemuksiani tietokoneavusteisesta purennan korjaamisesta. Toivon, että kirjoittamistani artikkeleista voisi olla hyötyä kenelle tahansa purentavaivoista kärsivälle. Olen selittänyt hammaslääkäreiden käyttämiä teknisiä termejä ja samalla koettanut hieman pilke silmäkulmassa esimerkein selventää näkemyksiäni. Pyrkimyksenäni on tuottaa kohtalaisen helposti omaksuttava perustietämys Tscan laitteen käyttömahdollisuuksista myös hammashoidon ammattilaisille. Olen elävöittänyt esitystäni luomalla tyypillisä oireita potevia esimerkkipotilaita, kuten Hannan. Hänen kohtalokseen tuli potea tyypillisiä purentavaivoja. Jos joku viime aikoina minulla potilaana käynyt henkilö uskoo tunnistavansa Hannassa itsensä, voin vakuuttaa, että Hannaa ei oikeasti ole olemassa ja taudinoireiden ja antamani hoidon samanlaisuus on ollut pelkkää sattumaa.Hanna saa vain auttaa lukijaa omaksumaan tietokoneavusteisen purennankorjauksen pääperiaatteet helpommin.