Aaveen puraisu

Edellisessä blogissani kerroin Hannusta. Hänen ongelmansa olivat vihlovat hampaat, ja lupasin kertoa, miten sain vihlonnan loppumaan. Ennen kuin kerron enempää Hannusta, en malta olla kertomatta kummitusjuttua. Kävin viime perjantaina Oulussa Hammaslääketieteen laitoksella kiinnostuneille hammaslääkäreille kokemuksistani Tscan-laitteen käytössä.

Keväinen perjantaipäivä Oulussa, jos mikä, nostattaa nuoruuden muistoja. Aapistien laitokselle tullessani koin tunnemyrskyn ja järkytyksen kun näin, että puolet hammasklinikkaa oli purettu pois uusien rakennusten tieltä. Poissa oli iso luentosali, jossa väittelin tohtoriksi hieman vaille 18 vuotta sitten. Rakennusmiehet puuhasivat vanhan kirurgian poliklinikan kimpussa. Juuri ja juuri löysin sisäänkäynnin klinikalle. Klinikkasalissakin elettiin lopun aikoja, kohta purettaisiin klinikkarakennuskin. 1970-luvulla rakennetut laitokset olivat tulleet elinkaarensa päähän. Oli kuitenkin ilo nähdä muutamia tuttuja kasvoja parinkymmenen vuoden takaa. Klinikkasalin kahvihuoneen nurkassa saimme projektorin käyttöömme ja turkulainen Tscan – laitteiden maahantuoja Mikko Poutanen Profdentistä esitteli yleisölle hammaslääkäri Katri Luukkosen. Olimme tulleet kertomaan Tscanin käytöstä.

Katri kertoi kokemuksistaan Tscanin käyttäjänä vuodesta 2009 lähtien. Minä kerroin aloittaneeni Tscanin käytön vasta vajaat puolitoista vuotta sitten, mutta olimme molemmat samaa mieltä, että esimerkiksi Hannun vihlovien hampaiden hoito tapahtuu samalla tavalla kuin purentajännityksen, niska- ja hartiakipujen, päänsärkyjen ja hammaskiven poistoon reagoimattomien ientaskujen hoito.

Hoidetaan Tscanin avulla purenta kuntoon. Siinä se. Samalla tulee hoidetuksi pois myös hampaiden yöllinen narskuttelu eli bruxismi.

Hampaiden narskuttelu on kuin yöllinen aave. Moni tutkija on sitä koettanut saalistaa, mutta juuri kun se on ollut tulemaisillaan selitetyksi, sen syyt ymmärretyksi ja hoidettaviksi, se yht’äkkiä on muuttanut muotoaan kuin kummitus, muka hävinnyt, ilmaantuakseen taas uudestaan hoitavan hammaslääkärin suureksi kauhuksi.

Esitykseni jälkeen muistelimme vanhojen ystävieni kanssa 1990 luvun alun aikoja. Toimin muutamaan otteeseen lyhyissä pätkissä opetus ja tutkimusassistenttina Oulun hammaslääketieteen laitoksella. Bruxismia en tutkinut, minun väitöstyöni alaa oli suun mikrobiologia, mutta Aapistien hammasklinikalla yhtäkaikki sain minäkin osani aavemaailman häiriköistä.

En pitänyt tarpeellisena, että koko perheemme olisi minun tilapäisten tutkijanvakanssien vuoksi muuttanut Ouluun, joten kuljin Oulussa Kokkolasta käsin. Maanantaiaamusta perjantai-iltapäivään minä hoidin assistentin virkaa, tein laboratoriotöitäni väitöskirjaa varten ja kirjoittelin hammasklinikan tutkijanhuoneissa. Minulla oli käytössäni kirurgian osastolla tutkijanhuoneen sohva, jonne iltaisin levitin lakanapakettini ja peittoni ja tyynyni. Luin vuoteella yömyöhään tieteellisiä julkaisuja ja aamulla, hyvissä ajoin ennen siivoojia hipsin pesulle leikkaussalin suihkuhuoneeseen. Elin kuin munkki luostarissa.

Varsin pian kuitenkin yöpymiseni hammasklinikan tutkijanhuoneen sohvalla alkoivat muuttua epämiellyttäviksi. Melkein joka yö heräsin kolahduksiin. Ikään kuin jotain raskasta olisi raahattu pitkin yläkerran klinikkasalin lattiaa. Muutamana keväisenä aamuyönä kävin aamutakki päällä tohveleissani tarkastamassa, mikä siellä klinikkasalissa möykkää. Ei mikään. Äänet katosivat, vain keväisen aamuyön punaiset auringonsäteet välkehtimässä hoitoyksiköiden väliseinissä. Myöhemmin, hammasklinikalle asennettiin elektroninen kulunvalvonta. Kello kymmenen jälkeen illalla en voinut edes astua tutkijanhuoneesta ulos käytävälle ilman, että olisin aiheuttanut hälytyksen.

Äänet jatkuivat. Ei joka yö, mutta usein. Kulunvalvonnan vuoksi klinikkasalissa ei voinut olla kukaan, ei edes Tuula Salo, joka aiemmin oli ollut useinkin laitoksella öitä kukkumassa kun tavalliset ihmiset olivat jo kodeissaan nukkumassa. Voi kuinka kaipasinkaan kevätöiden valoisuutta, kun synkkinä syys- ja talviöinä vuoteellani vavisten kuulostelin sydän läpättäen klinikkasalin kummituksen möykkäystä. Päivällä tutkimustyön tuoksinassa nuo öiset aaveet unhottuivat ja ihana järki vallitsi.

Kaikelle täytyy olla selitys. Oulun hammaslääketieteen laitoksen klinikkasalin kummitukselle ehkä on joku uskottava selitys, mutta minulle se ei koskaan selvinnyt. Minä sanon tuota meluilmiötä aaveeksi. Ei siinä ole mitään sen kummempaa hävettävää. Jos et osaa selittää luonnon ilmiötä, niin sanotaan sitä sitten aaveeksi. Joukko purentafysiologian tutkijoita on nimennyt erään purentaan liittyvän ongelman kummitteluksi. Kyseessä on haamupurenta, eli ”Phantom bite”.

Phantom bite on jokseenkin harvinainen, mutta ei mahdottomuus. Phantom bite –potilaan suussa on hammaslääkärin tarkastuksessa todettu hienosti toimiva purenta, mutta siitä huolimatta potilaat kertovat, että he purevat jotenkin oudosti, tai että yhtäkkiä heidän ”purenta menee väärin” Hammaslääkärit ja tutkijat ovat tutkineet potilaita ja tulleet siihen tulokseen, että kysymyksessä on psyykkinen ongelma, jossa toki on neurologisia piirteitä, aivan niin kuin yleisesti tunnetussa aavesäryssä, jossa potilas valittaa jatkuvaa kipua jalassa, joka on jo amputoitu…

Oulun reissulla syntyi keskustelua hoitoperiaatteista, joilla Katri ja minä olimme Tscanin avulla hoitaneet potilaitamme. Yksi huolenaihe tuntui olevan, että mitäs sitten tehdään, jos potilaalla onkin ”Phantom bite”

Katrin ja minun potilastapaukset liikkuivat ihan materialistisessa reaalimaailmassa.

Edellisessä blogissani kuvaamani Hannun kohdalla hoito kävi nopeasti ja selkeästi. Jos vilkaisit edellisessä blogissa esittämääni röntgenkuvaa, saatoit nähdä, kuinka Hannun yläleuan viisaudenhammas ikään kuin roikkui muutaman millin alempana kuin naapuri, seiskahammas. Joka kerran suuta sulkiessaan Hannun oli viimeisellä millimetrillä keskeytettävä rento rotaatiolla tapahtuva suun sulkeminen ja liu’utettava hieman alaleukaa, ettei alaleuan seiskahampaan takanurkka törmäisi yläleuan roikkuvan yläviisaudenhampaaseen. Tämän lisäksi, aina kun Hannu puraisi omenan palan kappaleiksi poskihampaillaan, törmäsi ylipitkä yläviisaudenhammas alaseiskaan ennen kulmahammasta ja siksi alaleuka ei puraisun loppuvaiheessa päässyt liukumaan oikealle paikalleen keskelle, hampaat yhteen muuten kuin liukumalla viisaudenhampaan ja seiskan ohjaamana. Olen jo aikaisemmissa blogeissa selittänyt, että sivuliikkeet pitäisi ohjautua kulmahampaan johdatuksessa, koska kulmahammas/kulmahammaskontakti aiheuttaa refleksinomaisen suun sulkijalihasten rentoutumisen. Hannun pureskeluliikkeen loppuliuku meni poskihammasjohdatuksessa, joten Hannun yläviisauden hammas ja alaseiska tulkitsivat tilanteen niin kuin osasivat ja viestittivät Hannun joka puraisulla purentakeskukseen:

”Haloo! Täällä on rahinaa poskihammasalueella, luultavasti joku omenankuoren fliisu tai pellavansiemen on jäänyt purematta hienoksi vielä, lisätkäähän voimaa sulkijalihas masseteriin ja mitä niitä sulkijoita nyt olikaan!”

Tämän selostettuani, esitin Hannulle, että jos hän ei välttämättä halua juuri nyt luopua yläviisaudenhampaista, mikä kyllä olisi ihan fiksu ratkaisu, voisin nyt madaltaa hänen yläviisaudenhampaitaan hiomalla niitä muutaman millin matalammaksi, samaan purentatasoon naapuriseiskojen kanssa. Hannu antoi luvan, ja muutamassa sekunnissa olin hionut yläviisaudenhampaista kiillettä ja hammasluuta, niin että Hannu tunsi poran aiheuttaman vihlaisun.

Hannu ihmetteli, kuinka hampaiden yhteen pureminen kävi nyt rennosti ja vapaasti. Sivuliikkeet vasemmalle ja oikealle onnistuivat, joskin hieman takellellen, kun äsken, ennen hiomista hampaat olivat pysyneet yhdessä kuin naulittuna, ei puhettakaan sivuliikkeistä.

Tarkistin Tscanilla tilanteen. Occlusion time, aika ensimmäisestä hammaskontaktista kaikkien hampaiden kontaktiin kävi rivakasti kalahtaen 0,12 sekunnissa. Total force – käyrä nousi kauniisti maksimivoimaan ja pysyi siellä. Yhteen purressa vas/oik voimien suhde oli nätisti 48,3/51,7%. Musta voimakäyrä laskeutui C-pisteen jälkeen graafisella aikajanalla sen sijaan jotenkin porrasmaisesti nytkähdellen. Kolmiulotteisessa näkymässä korkeat voimapalkit nousivat sivuliikkeessä aluksi lepopuolen hampaissa, sitten työpuolella. Aikataulukossa punainen kolmio varoitti, että disclusion time oikealle oli 0,98 sekuntia, vasemmalle vaikka mitä!

Hannulla oli kohtalaisen kulumattomat poskihampaat, mutta alaetualueen hampaissa oli purupinta tasaiseksi kulunut.

Selostin taas Hannulle, että hänen kulmahampaansa eivät ole riittävän pitkiä nostamaan sivualueen hampaita toisistaan erilleen sivuliikkeissä. Voisin tietysti hioa poskihampaat yhtä laakeiksi kuin hänen etuhampaansa olivat, mutta fiksumpaa olisi rakentaa kuluneisiin alakulmahampaisiin korotukset paikkausmuovista. Näin tehtiin, rivakasti, sillä tunnin ajanvaraus alkoi olla lopuillaan..

Napsautin kofferdamkumin ja klammerin alakulmurin päälle ja taiteilin molemmista alakulmahampaista sen näköiset kuin ne joskus aikoinaan olivat olleet, rippikouluiässä, ennen kuin lukemattomat punttisalitreenit, juoksulenkit ja pyörämaratonit urheilujuomineen olivat kerenneet ne liuottaa.

Naputtelimme Hannun leukoja yhteen väripaperin kanssa ja hioin hampaat purentaan sopiviksi. Seuraavaksi teimme sivuliikeharjoituksia ja hioin laterotruusiointerferenssejä kunnes Hannun mielestä hänen lihaksensa saivat toimia vapaasti. Molemmat puolet lähtivät keskipurennasta sivuliikkeeseen vasemmalle ja oikealle, molempiin suuntiin saman tuntuisesti ja keveästi. Välillä aina tarkastin Tscanilla, että mennään hionnassa oikeaan suuntaan.

Noin tunnin käynnillä olin saanut Hannun purennassa aikaan muutoksen, jonka Hannu itse väitti heti huomaavansa. Hannun mielestä oli hyvä, että olin selittänyt hänelle koko toimenpiteen ajan kaiken, mitä olin tekemässä. Lisäksi alakulmahampaathan näyttivät ihan komeilta. Toki ne olivat aavistuksen korkeammat kuin muut alaetuhampaat. Hannu vähän hymähteli, että hänen uudessa hymyssään on oikeastaan ihan muodikkaasti samanlaista tunnelmaa kuin Twilight saagan vampyyrielokuvissa…

Kummittelua!

Varasin Hannulle vielä toisen käynnin. Selitän seuraavissa blogeissa, miksi toinen käynti oli Hannulle tarpeen. Samalla sitten selostan hieman näkemyksiäni Phantom bite – ilmiöstä.

Käynti Oulun hammasklinikalla oli nostalginen ja muistoja herättävä, mukava reissu. Olkoon tämä muistelukseni minun muistomerkkini pohjoisen Suomen hammaslääketieteen laitoksen historiasta. Aapistien klinikalla luulen kohdanneeni kummituksen. Kohta Aapistien hammasklinikka on enää vain kivikasa, josta tulee nousemaan uusi ja ehompi hammasklinikka. Ehkäpä purkutyön yhteydessä löytyy jonkinlainen selitys kummallisille kolahduksille ja raahaaville äänille, joita sain öisin kammota.

Purenta-asiat kuitenkin ovat minulle materialistista tiedettä ja luulen tietäväni, että Tscan-teknologia tuo aivan riittävän hyvän ja uskottavan selityksen Phantom bite –ilmiöön.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s