Hammasta vihloo

Arkipäivää Hammasateljeessa. Puhelin soi. Joku Hannu soittaa ja tilaa ajanvarausta, koska hampaita vihloo. Hannu esitteli itsensä ja kertoi, että hänen vaimonsa oli kertonut, että minulla on sellainen laite, jolla voidaan hoitaa vihlovia hampaita – pysyvästi.

Okei, Hannu sai ajan.

Hannu kertoi, että hänen ei ole juuri koskaan tarvinnut käydä hammaslääkärissä. Pari vuotta sitten Hannulta poistettiin tulehtuneet alaviisaudenhampaat. Hammaslääkäri oli sanonut, että Hannun hammaskiille on niin kovaa, että reikiä ei hänelle helposti tule. Hannun vaimo on suuhygienisti, joka putsaa Hannulta hammaskiven pari kertaa vuodessa. Hannulle on myös tullut tavaksi käyttää hammaslankainta kaksi kertaa vuorokaudessa, aamu- ja iltahammaspesun yhteydessä.

Nyt jotain oli vialla, kun aamuisin hampaita vihloi niin, että appelsiiniviipaleen paneminen suuhun tuntui kamalalta. Hannu haluaa syödä terveellisesti aamupalaksi raakaa porkkanaa, omenaa, tomaattia. Jugurtin päälle hän ripottelee paahdettuja pellavan ja kurpitsan siemeniä. Niitä olisi mukava rouskutella, mutta nyt aamupalasta oli tullut kivulias urakka. Kaikki vihannekset piti ehdottomasti olla huoneenlämpöisiä. Jos omena oli unohtunut jääkaappiin yöksi, piti Hannun lämmitellä omenan palaa kourassaan ennen kuin sen tohti panna suuhun. Porkkanapalan jauhaminen hienoksi oli kiputesti. Pureskelun jälkeen vihlova ja jomottava kipu viipyili vielä pitkään. Hygienistivaimo oli tarkastanut Hannun hampaat, mutta ei ollut löytänyt mitään erityistä vikaa. Pitäisikö meidän ottaa röntgenkuvat, jos kiilteen alla vaikka olisi piilossa oleva reikä? Hannu kertoo käyttäneensä jo pari vuotta hammastahnaa, jonka televisiomainoksessa kerrottiin vähentävän hampaiden vihlomista. Vaimo oli sanonut, että hampaiden vihlominen voisi myös johtua purennasta. Voisiko Hammasateljeen Tscan laitteesta ja digitaalisesta purenta-analyysistä olla apua hampaiden vihlomisessa?

”Katsotaan” sanoi tohtori, siis minä sanoin. Hannun tarina on niin tuttu. Se tavallinen tarina. Juuri kuten sen ovat minulle kertoneet lukemattomat asiakkaat ennen Hannua ja Hannun jälkeen.

Hannulla oli 30 kappaletta reiättömiä hampaita. Vain muutama hyvin tehty paikka. Loistavan kiiltävää, fluorihammastahnan kovettamaa valkoista kiillettä, joka helisi ja kilisi, kun koettelen sondilla purupintojen uurteiden pohjia ja hammasvälejä. Kokonaisuutta reunusti vaaleanpunainen, terve ien. Muutamassa paikassa keltaista hampaan juurenpinta näkyi ienrajassa. Vaimo oli varoittanut Hannua painamasta liikaa hammasharjaa, että ikenet eivät alkaisi enempää vetäytyä. Hannu oli jo aikoja sitten oppinut käyttämään pehmeää hammasharjaa kevyellä kädellä. Koetin tutkia tarkemmin hammasvälejä ja aioin juuri ottaa puhalluspuustin käteeni kuivatakseni hammaspinnan, mutta Hannu huomasi aikeeni ja huudahti, että älä vaan puhalla, juuri se oikean yläposkihampaan poskenpuoleinen pinta sattuu valtavasti jos sitä koskettaa hammasharjalla, saati sitten puhaltaa ja koettaa sondinkärjellä…

Otimme röntgenkuvat vasemman ja oikean puolen hampaista. Ei reiän reikää. Lujan näköinen luu hampaiden ympärillä.roikkuva viisuri

Hampaiston sivukuvassa (n.s. Bite Wing –kuvassa) ainoa poikkeama terveen ihannekuvasta oli, että molemmin puolin yläviisaudenhampaiden, kahdeksikkojen, etunurkat näyttivät hieman roikkuvan alempana kuin viereiset seiskahampaat.

”Diagnoosi vaivoillesi oli erittäin helppo!” kerroin Hannulle ja osoitin röntgenkuvia tietokoneen näytöltä.

”Hampaistosi on muuten terveyden perikuva, joten saatoin sulkea epätodennäköisinä pois muut vihlomista aiheuttavat seikat. Jäljelle jäi vain purenta. Sinulla on tapahtunut purennassa pieni muutos viisaudenhampaiden poiston jälkeen. Kun alaviisaudenhampaasi poistettiin, alkoivat yläviisaudenhampaat jatkaa puhkeamistaan suuhun, koska niiltä puuttui nyt vastapurija. Nyt liian pitkiksi kasvaneet ylähampaat roikkuvat niin, että suun sulkemisen viimeisten millien leukanivelen rotaatio ei enää onnistu, vaan sinun on aseteltava ylä- ja alaleuka toisiaan vasten translaatiolla hienosäätäen. Tämä rasittaa purentalihaksia. Refleksit lihasten, hermojen ja ja ydinjatkoksessa sijaitsevien synapsien välillä ylikuormittuvat. Purennan normaali, vapaa toiminta on estynyt, joten purentakeskus yrittää raivata tilaa leualle liikkua vapaammin. Sinun lihaksesi tekevät töitä narskuttaakseen pois nuo roikkuvat viisaudenhampaan huiput, jotka ovat suun sulkemisen ja sivuliikkeiden esteenä. Todennäköisesti puret öisin hammasta. Tarkkaile itseäsi – ehkä narskutat hampaita myös päiväsaikaan”

Hannu mietti hetken ja muisti, että hän on kyllä huomannut, että usein esimerkiksi autolla ajaessaan, varsinkin ohitustilanteiden jälkeen, hän on huomannut purevansa hampaitaan kovaa yhteen.

”Myös normaalissa pureskelussa lihasrytmisi ei enää mene oikein, siksi porkkanan pureskelu väsyttää sinua ja saa poskihampaasi aristamaan ja vihlomaan.”

Pyysin Hannua tuomaan alaleukaa hieman oikealle, ikään kuin oikean puolen poskihampaiden välissä olisi palanen porkkanaa. Hannu seurasi käsipeilistä, kun ohjasin alaleuan liikettä jäljitellen porkkanan puraisutapahtumaa.

”Kun puolen sentin paksuinen porkkanan pala on oikean puolen poskihampaiden välissä, leukasi on hieman oikealla ja hampaat ovat kaukana toisistaan. Hampaasi hermot, sekä hammasta ympäröivän juurikalvon hermopäätteet aistivat että hampaiden välissä on purtavaa, jolloin ne lähettävät purentakeskukseen viestin – Purkaa! Suun sulkijalihakset alkavat supistua refleksinomaisesti. Kun porkkananpala on kappaleina, kohtaavat myös hampaat toisensa, mutta huomaatko, että sinulla sulkemistapahtumassa tuo sama viisaudenhampaan huippu, jota äsken näytin  röntgenkuvassa, ottaa vastaan koko purennan voiman, kun muut hampaat ovat vielä auki. Koska viisaudenhampaan tehtävä on ruuan hienontaminen, mistä ihmeestä se voisi tietää, että porkkanan pala on jo rikki. Viisaudenhampaassa ja sen vastapurijassa, alaseiskassa, tuntuva paine tulkitaan purentakeskuksessa, aivan niin kuin porkkanan pala ei vielä olisikaan rikki – Purkaa! Purentalihakset jatkavat murskaavaa voimaansa.”

Asetin metallisen spaattelin lavan Hannun kulmahampaiden kohdalle, jolloin viisaudenhampaan ja alaseiskan välinen ainoa kontakti lakkasi kantamasta. Hannun suun sulkijalihakset rentoutuivat heti. Kulmahampaiden välinen kontakti oli lopettanut poskihampaiden viestittämän purentalihasten jännittymisen ja päinvastoin, nyt Hannulla oli vaikeuksia pitää kulmahampaita kärjikkäin vasten toisiaan, sillä suu pyrki pakonomaisesti avautumaan – refleksinomaisesti!

Pieni muutos purennassa oli Hannulla aiheuttanut melko suuren ongelman. Roikkuvan yläviisaudenhampaan väistely oli aiheuttanut monimuotoisen ja vaikeaselkoisen oireilun, joka häiritsi Hannun elämää.

Tarkistimme purennan Tscan-laitteella. Hannulla oli suuria vaikeuksia saada tehtyä ohjeeni mukaan sivuliikkeet keskipurennasta. Kulmahammas ei osallistunut sivuliikkeen ohjailuun juuri lainkaan.

Minä käytin tunnin vastaanottoajan loppuosan Hannun purennan korjaukseen. Varasimme seuraavan ajan viikon päähän, jolloin vielä jatkoin Hannun purennan säätöä. Tämän jälkeen Hannun hampaiden vihlominen loppui. Muutamaa kuukautta myöhemmin näin häntä sattumalta kaupungilla. Hän oli kiitollinen saamastaan hoidosta ja kertoi, että hänen vaimonsa suosittelee nykyään kaikkia, joiden hampaita vihloo käymään Hammasateljeessa.

Jotain sellaista olin vähän epäillytkin. Uusia vihlovahampaisia potilaita oli Hammasateljeessa viime aikoina ollut aina vaan enemmän ja enemmän.

Mitä korjauksia minä tein, joka sai Hannun hampaiden vihlomisen loppumaan pysyvästi?

Kerron siitä seuraavassa blogissa

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s