Kulmahammas toimii kuin purennan tuntosarvi. Kulmahammas on kaiken hampaiden korjaamisen ja rakentamisen peruskivi. Nämä vanhat viisaudet löytyvät vanhoistakin hammasprotetiikan oppikirjoista.

Ohjasin Hannan leukaa kädelläni vasemmalle sivuliikkeeseen ja seurasin katseella kuinka alakulmahammas piirsi siniviivaa yläkulmahampaan suulaen puoleiseen sivuviisteeseen. Hanna ei itse voinut omilla lihaksillaan tehdä samaa liikettä, vaan sulkijalihakset loksahtivat kramppiin. Hannan posken iho värisi masseter–lihasten kohdalla. Tuli mieleeni samannäköinen masseter-kramppi tyttäreni Senni-mopsilla, kun koira leikkii purulelullaan. Senni ärisee ja kiskoo kumiluuta pää täristen suupielen hampaillaan, eikä varmasti hellitä otettaan, sama kuinka kovaa koetan kiskoa vastaan. Mopsin ei tarvitse kiskoa suupaloja pakoon laukkaavan antiloopin kyljestä, mutta Mopsi kuuluu kuitenkin petojen sukuun ja mopsilla on ”caninus” – koiran kulmahammas. Se ei ole keskiviivasta kolmas hammas, vaan neljäs, joka ihmisellä vastaisi premolaaria. Oletteko koskaan nähnyt koiraa nyhtämässä puruluutaan etuhampailla? Minä en. Aina ne kiskovat palasensa sivuhampaillaan ja sitten nieleksivät isot möykyt ahneesti mahaansa.

Aivan ensiksi hioin loivemmaksi Hannan vihlovan vasemman ylämolaarin poskenpuoleisen suuren ja jyrkkämuotoisen kuspin (hammaspinnan kolmiomaista huippua sanotaan kuspeiksi, kuspien väliset hammaspinnan ”laaksot” ovat fossia). Ja pyysin Hannaa yrittämään sivuliikettä omilla lihaksilla. Hanna kalautti hampaansa yhteen ja alkoi sitten liu’uttaa leukaansa vasemmalle. Alaleuka väpätti ja masseter värisi, mutta liike sujui, jotenkuten. Hanna ja minä olimme hämmästyneitä, yllättyneitä, ja oikein tyytyväisiä. Hanna oli jo epäillyt, että hänellä oli päässä vikaa, kun hän ei osannut noin yksinkertaista asiaa, kuin alaleuan liu’uttaminen sivulle. Minä vakuutin Hannalle, että nimenomaan, vikaa hänellä olikin ollut korvien välissä, mutta minä olin sen nyt hiomalla korjannut.

Otin Tscan-otoksia, vertailin näkymiä purentapaperin jälkiin ja loiventelin muidenkin hampaiden kuspeja. Hanna sanoi, että jokaisen hiomiskerran jälkeen tuntui aina vaan helpommalta ja helpommalta viedä leukaa sivulle, minkä saattoi huomata myös Tscanissa. Vielä äsken niin korkeat voimapilarit taka- ja sivuhampaissa olivat merkittävästi madaltuneet

Sivuliikkeessä n. hetkellä 2,3 s vasemman puolen pylväät ovat pieniä raapaisuja vain, mutta Hannan poski värisi edelleen, ja pientä takeltelua ja väpätystä liikkeessä selvästi vielä oli. Sinipaperista ei enää jäänyt poskihampaisiin kuin mikroskooppisen pieni pisteitä ja höttyistä suhrua. Pohdimme Hannan kanssa yhdessä tilannetta ja tutkimme Tscan näkymää. Alareunan aikajanalla näkyy kauniisti ja jyrkästi nouseva totaalivoiman musta käyrä ”A”-”B”-janalla. Pingpongia ei ole. Aikajana pisteestä ”B” pisteeseen ”C” kertoo, että oikean ja vasemman puolen voimat – oikean puolen punainen ja vasemman puolen vihreä yhteenpurtuna ovat melkein 50/50%, mutta ”C”-hetken jälkeen alkava sivuliike ei suju kauniisti, vaan alenee töksähdellen, kuin portaita pitkin hyppien.

Tscanin aikajanaa ”C”-”D” kutsutaan diskluusioajaksi ”disclusion time. ”Disclusion” on ”Occlusion” –sanan vastakohta. Okkluusiossa hampaat menevät yhteen, diskluusiossa hampaat eroavat toisistaan. Tscanin tietokoneohjelman algoritmi tuottaa aina aikajanalle neljä käännekohtaa.

A – ensimmäinen hammaskontakti sulkemisen alkuvaiheessa.

B – hetki jolloin kaikki hammaskontaktit ovat kohdanneet, tästä voima vielä kasvaa yhteen puremisen aikana.

C – hetki, jolloin sivuliike alkaa.

D – hetki jolloin taka-alueen hampaat ovat kaikki irtautuneet toisistaan ja purentavoimakäyrä (total force) tulee lähes nollaan.

Jos katsot yllä olevaa Tscan-näkymän ylempää vasemmanpuoleista hammaskaaren kaaviota. Näet siinä punavalkoisen katkoviivan, jonka on piirtänyt ”Center Of Force –icon” eli ”COF”. Voimien keskipisteikoni on punavalkoinen timantinmuotoinen ikoni, joka näyttää kullakin hetkellä vallitsevien voimien laskennallisen keskipisteen. Viiva, jonka ikoni piirtää liikkuessaan purennan eri vaiheiden läpi on nimeltään ”COF trajectory”. Kuvassa hetkellä n. 2.3 s on COF vaeltanut jo pitkän matkan. COF ilmestyi ruudulle pian ”A” – kohdan jälkeen keskellä kaaviota olevan nelikenttäalueen ylempään oikeanpuoleiseen osaan. COF pysytteli hampaiden yhteenpuremisen ajan keskusalueen nelikentässä, mistä minä olin ylpeä – olin saanut Hannalle aika tasaisen ja vakaan purennan sulkeutumisen.

Hetkellä ”C” alkoi Hanna viedä leukaansa vasemmalle. Silloin myös COF-ikoni alkoi liikkua vasemmalle.

Robert Kerstein osoitti tutkimuksissaan jo 90-luvun alkupuolella, että jos haluamme saada purennan sivuliikkeen täysin rennoksi, täytyisi COF-trajektorion nousta jyrkemmin ylös vasemmalle – kohti kulmahammasta. Hannan kulmahammas sen sijaan oli yhtä tasaisen matala kuin muutkin vasemman puolen hampaat. Sitä paitsi oikeallakin aina pilkahteli voimaa molaarialueella. Katso tuota kuvassa näkyvää sinistä pistettä oikean puolen toiseksi viimeisessä hampaassa hetkellä 2,3 s. Siinä se oli, tuo purentafysiologien ja leukaniveltohtoreiden kauhu.

”Nyt Hanna, meillä on ongelma. Olen jo jonkun aikaa hionut hampaidesi muotoa paremmin sivuliikkeeseen sopiviksi, mutta hampaistossasi on yhä työpuolen laterotruusiointerferenssejä ja lepopuolen mediotruusiointerferenssi”

Hannan kasvojen ilmeestä huomasin, että hän ei näyttänyt ymmärtävän viestini vakavuutta, joten minun piti selittää….